Uutiset

HPK kaatoi Pelicansin ensimmäisessä taistelussa Hämeen herruudesta

HPK ei joutunut rämpimään tappioiden suossa toista kertaa peräkkäin, vaan joukkue palasi voittajaksi jääkiekkoliigassa heti ensimmäisellä yrityksellä tiistain Tappara-tappion jälkeen. Kerho kaatoi kotijäällään Ritariareenassa Lahden Pelicansin numeroin 6–2 (2-0, 3–1, 1–1).

Ottelun jälkeen parran pärinää herätti Pelicansin Antti Tyrväisen toisen erän taklaus Joonas Lehtivuoren päähän. Tyrväinen sai tilanteesta ihan aiheesta viiden minuutin jäähyn ja automaattisen pelirangaistuksen, mutta Pelicansin päävalmentajan Petri Matikaisen mielestä taklaus oli puhdas.

– Toivon, että Antti Tyrväiselle ei tule tästä mitään. Erittäin kova, puhdas taklaus kädet alhaalla. Vauhti oli kova ja mies iso ja vahva. Nämä täytyy hyväksyä tässä liigassa. Kova taklaus, mutta mielestäni puhdas, Matikainen kommentoi.

Matikaisen ja HPK:n päävalmentajan Antti Pennasen näkemykset taklauksesta olivat erilaiset. Kumpikin oli nähnyt tilanteen myös nauhalta.

– Tajuan Petu sen, että puolustat joukkuettasi julkisesti, mutta kun tilannetta katsoo, ovat siinä kädet ylhäällä, vauhti kova ja hyppy. Mielestäni taklaus oli mielivaltainen. Toivottavasti Lehtivuori pystyy pelaamaan – vielä joskus. Niin lujaa se osui, ettei hän muista tilanteesta mitään, Pennanen sanoi.

Jatkokäsittelyyn pelirangaistukseen johtanut tilanne joka tapauksessa menee ja todennäköisesti liiga langettaa Tyrväiselle tilanteesta myös pelikiellon.

HPK voitti ottelun 6–2, mutta ihan koko kuvaa iso ero ei pelistä kerro. Pelicans oli hyvä ja painoi varsinkin toisessa erässä kovaa päälle. HPK oli kuitenkin tehokas ja pystyi ratkaisemaan ottelun itselleen. Maalinteossa joukkueesta onnistuivat kahdesti Pelicansin maaliin kiekon saanut Juho Keränen, Jaakko Turtiainen, Janne Lahti, Oskari Manninen (1+1), ja Teemu Suhonen. Severi Sillanpää ja Juha Koivisto tekivät esityön kahteen HPK:n maaliin.

– Saimme hyvän startin ja nopeasti kiekon maaliin. Pystyimme tekemään paikoista hyvin maaleja, emmekä hallinneet ihan sillä tavalla mitä numerot osoittavat. Pelicansillakin oli paikkoja ja se sai pitkiä hyökkäyksiä meidän päähämme, kahden maalin Keränen sanoi.

Emil Larmi oli HPK:n maalissa torstaina erinomainen. Hän torjui 30 laukausta.

– Meillä oli hyvä maalivahti ja puolustimme uhrautuvasti. Blokkasimme kiekkoja ja tapoimme alivoimaa hyvin.

Keränen ei nähnyt kunnolla Tyrväisen ja Lehtivuoren tilannetta.

– Lehtivuori näytti olevan aika pihalla. En tiedä missä kunnossa hän on, mutta toivottavasti hän pystyy palaamaan nopeasti, Keränen mietti.

Alkukauden yksitoista ensimmäistä ottelua maaleitta pelannut Keränen on onnistunut kahdessa pelissä peräkkäin. Se lämmittää kokeneen pelimiehen mieltä.

– Lämmittää ja tuntuu hyvältä. Alkukausi oli minulta tukkoinen. Silloin miettii aina, tekeekö asioita oikein, Keränen myönsi.

HPK kohtaa seuraavassa ottelussaan lauantaina Ritariareenassa HIFK:n. 

Asiasanat