HPK on hyvä mutta ei erinomainen

 

Kerhon päävalmentaja Ari-Pekka Selin tulkitsi HPK – Pelicans -ottelun jälkeen tuoreeltaan lehdistötilaisuudessa väärin joukkueensa tappion syitä. Selin sanoin muun muassa jotenkin niin, että hänen pelaajiensa liike ei ollut sillä tasolla, jota olisi sopinut odottaa. Minun on johtavana analyytikkona korjattava asia oikealle tolalle. Tilanne on päinvastoin, Pallokerhon pelaajilla oli jopa liikaa liikettä kyseissä matsissa.
 
Valmensi pari vuotta sitten HPK:n B-juniorit (maineikkaat Mussukat vol.1) SM-hopealle yhdessä Olli-Pekka Yrjänheikin, Juha Liedeksen ja Ari-Pekka Hallarannan kanssa. Kehitimme tuolloin metodin, jossa kiekkokontrollijääkiekon keinoin lähestyimme kutakin vastustajaa erikseen ja yksilöllisesti. Ajatuksemme oli, että saatamme hävitä perussarjassa yksittäisen pelin niille joukkueille, jotka ovat meitä parempia, mutta pudotuspelisarjaa emme häviä kenellekään, koska säädämme ja räätälöimme pelisuunnitelmaamme vastustajakohtaisesti niin, että riisumme vihulaisen heidän tärkeimmistä aseistaan.
 
Edellä sanomaan tematiikkaan perustaen tohdin sanoa, että jos tämän kauden liiga-Kerho ja Pelicans kohtaavat keväällä pudotuspelisarjassa – olettaen, että kumpikin jatkaisi viime tiistaina nähdyillä pelisuunnitelmilla –, lahtelaiset voittaisivat sarjan pelein 4-1.
 
Viime tiistain peli oli yleisön kannalta viihdyttävä – ei puuttunut muuta kuin se, että HPK olisi lopun lukuisista tekopaikoista onnistunut tasoittamaan ottelun –, mutta valmentajien katsannossa liki katastrofi. Pelicans voitti 6-5, eli lukemin, jotka ovat tuttuja lähinnä 80-luvulta.
 
Ja nyt on oltava tarkkana. Analysoin sen, miten modernia jääkiekkoa pelanneet kaksi joukkuetta voivat päätyä tuollaisiin hurlumhei-lukemiin SM-liigaottelussa.
 
Pelicansin ehdoilla
 
Kyseissä ottelussa pelattiin nopeaa jääkiekkoa puolin ja toisin pystysuuntaan. Ja on täsmennettävä, että pystysuunnan jääkiekoksi kumpikin joukkue kykeni samalla verrattain hyvään kiekkokontrolliin. Tämä sen tähden, että Selin ja Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen ovat organisoineet esimerkillisesti joukkueidensa viisikkopelaamisen.
 
Mutta.
Kerho ei pärjännyt eikä tule pärjäämään Pelicansille jatkossa, jos Selin ei oivalla sitä, että nyt pelattiin liikaa Pelicansin jääkiekkoa Pelicansin mukavuusalueella. Ottelun aikana pelinopeus yltyi ja yltyi – ja lopulta alkoi syntyä etenkin keskialueelle lukuisa määrä irtokiekkoja ja pelin virtaukseen tuli sellainen coast-to-coast kohkaaminen, jossa syöttöketjujen pituudet alkoivat vähetä.
 
Teen tämän aivan selväksi: Jos HPK ei pelaa jatkossa Pelicansia vastaan enemmän kiekkokontrollitekoja eli palauttamisia, hidastamisia ja viivelähtöjä, niin lahtelaiset ottavat herruuden näissä jäsentenvälisissä. Pelicansille sopii erinomaisesti se, että peli virtaa päästä päähän vinhaa vauhtia.
 
Annan Selinille ja Pasi Arvoselle konkreettisen vinkin katsoa ottelun videonauhaa. Jos en väärin muista, niin kolmannen erän alkupuolella, jossain siinä yhden ja kolmen pelatun minuutin paikkeilla sentteri Arsi Piispanen lähtee nostamaan väsyneenä kiekkoa omasta päästä ja heittää pelivälineen siirtokiekkona vastustajalle keskialueelle. Muun muassa nämä ovat niitä hetkiä, jolloin kiekko pitäisi palauttaa alaspäin ja pitää omilla pelaajilla.
 
Juuso V. – Mussukka par excellence
 
Nostan hattuani ja kumarran syvästi sen tähden päävalmentaja Selinin suuntaan, että hän on uskaltanut, ymmärtänyt ja osannut peluuttaa HPK:n omia junioripelaajia. Robert Leino on ollut hyvä, Otto Paajanen varma ja Teemu Rautiainen alati aktiivinen ja vaarallinen kaukalossa.
 
Mutta aivan omassa luokassaan on ollut puolustaja Juuso Vainio! Vainio on tällä hetkellä yhdessä Marko Tuulolan kanssa Pallokerhon paras puolustaja. Selin osoitti loistavaa peluuttajan silmäänsä, kun hän heitti Pelicansia vastaan Vainion kehiin vieläpä lopun siinä tilanteessa, kun Kerho yritti ilman maalivahtia tasoitusta. Vainio oli siihen asti pelannut hämmästyttävän hyvää pakin peruspeliä. Vainion syöttöprosentti omalle pelaajalle ottelussa oli ylivoimaisesti paras HPK:n puolustajista.
 
Kun valmensin Vainiota B-junioreissa, hän oli yhdessä tärkeässä asiassa kolmen muun parhaan pelaajan joukossa. Vainiolle jääkiekkoilu on elämän tärkein asia. Kaikki muu tulee sen jälkeen. On ilo katsoa nyt sivusta, miten vuosien omistautuminen lajille tuottaa palkinnon Vainion kohdalla.
 
Vainion menestyksestä kuuluu 80 prosenttia hänelle itselleen, 10 prosenttia vanhempien lukuun, viisi prosenttia juniorivuosien valmentajille ja viisi pinnaa otan omaani ja Yrjänheikin piikkiin.
 
Vainion kyky syöttää jatkuvia, nopeita ja yksinkertaisia syöttöjä perustuu osin siihen, että B-junioreissa hän kävi läpi suomalaisen kiekkohistorian hurjimman syöttökoulun. Yhden kauden aikana Vainio syötti tuhansia kertoja peleissä ja harjoituksissa niin, että osa syöttösuunnista hipoi vaikeusasteeltaan liki mahdottomuutta ja joka tapauksessa ne sijaitsivat jääkiekon lainalaisuuksien äärilaidalla. Mainittakoon muun muassa se, miten Vainio ja Valtteri Parikka loivat aivan uuden käsitteen jääkiekkoon toimistollaan, jossa viivelähtö vastustajan 0-5-trapia vastaan lähdettiin oman siniviivan tuntumasta kiekottelemalla.