Uutiset

HPK tyrmäsi LiigaPlokin

Kahdeksastoista kerta peräkkäin.

Hämeenlinnalaista lentopalloyleisöä on hemmoteltu naisten mitaliotteluilla joka kevät vuodesta 1998 lähtien – tänä aikana hämeenlinnalaisjoukkue on jäänyt mitalitta vain kaksi kertaa: vuosina 1998 ja 2013 tulokseksi tuli neljäs sija.

HPK meni välieriin suoraan kolmella voitolla. Pihtiputaan LiigaPloki oli kolmannessa puolivälieräottelussa täysin aseeton Kerhon kyydissä. Kotivoitto tuli helposti suoraan kolmessa erässä, vaikka HPK pelasi ilman kahden ensimmäisen puolivälieräottelun parasta pelaajaansa Michaela Madsenia. Eränumerot 25–16, 25–17 ja 25–14 todistavat kotijoukkueen ylivoimaa.

Madsen oli mukana vielä alkuverryttelyssä, mutta peli jäi tällä kertaa väliin selkävaivan takia. Hämeenlinnalaisen lentopallokoulun oma kasvatti Milja Heikkilä pääsi ensimmäisen kerran liigaottelussa aloituskuusikkoon. Hänen pelinsä onnistui sen verran hyvin, että paikka kuusikossa kesti loppuun saakka. Tosin eipä Kerholla enää reservissä olisi keskipelaajaa ollutkaan.

– Aluksi jännitti, mutta sitten helpotti. Hyvältä tämä maistui. Oli kiva pelata, hymyili Heikkilä, joka sai kuulla kuusikkopaikastaan alkulämmittelyn aikana.

Heikkilä on pelannut pääsääntöisesti TT-Volleyn Ykkössarjan joukkueessa. Hän kuitenkin on liigaryhmän nuoria naisia ja päässyt jo vähän liigapelienkin makuun.

– Tulevaa ohjelmaa en tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että pelaan lauantaina Ykkössarjan pelin, 17-vuotias Heikkilä selvitti.

Se Ykkössarjan peli onkin tärkeä. TT-Volley pelaa nimittäin toisen ja ratkaisevan karsintaottelun Ylöjärven Ryhtiä vastaan Elenia-areenassa.

Senkova onnistui

Voi olla, että HPK yllätti Plokin keskiviikkona kuusikollaan, josta puuttui myös kokenut Anna Boricheva. Hänen paikallaan oli Nikola Senkova, joka pelasi mainiosti. Kahdessa ensimmäisessä erässä Senkova oli HPK:n tehokkain pelaaja. Hän päätti hyökkäyksiä hyvin lyönnein, mutta oli erinomainen myös puolustuksessa. Aloitusten nostajanakin Senkova oli Kerhon paras (58%).

– Voitimme, koska emme halunneet matkustaa enää Pihtiputaalle. On hyvä, että saamme nyt valmistautua viikon välieriin. Senkin takia tämä oli tärkeä voitto, Senkova hymyili.

Hän myönsi, että onnistuminen oli tärkeätä hänelle itselleen.

– Olen onnellinen. Yleensä en ole ollut aloituksessa. Nyt pääsin kuusikkoon ja onnistuin. On eri asia pelata harjoituksissa kuin oikeassa ottelussa. Näin nyt, etten ole menettänyt pelaamisen tunnetta. Mielestäni pelasimme nyt joukkueena ja onnistuimme etenkin torjunnassa ja puolustuksessa.

Senkova sanoi senkin suoraan, että tulevalla välierävastustajalla on väliä.

– Ei ole sama, kuka tulee seuraavaksi vastaan. Toivon, että seuraava vastustaja on LP Kangasala. Kangasala on lähellä, kun taas Rovaniemelle on pitkä matka. Matkustamiseen menee aina oma energiansa, Senkova tuumi.

Tasaisen vahva

HPK ei keskiviikkona säihkynyt varmasti parastaan, mutta se oli silti tasaisen vahva joukkue, jossa ei heikkoa lenkkiä ollut. Katja Kylmäaho rakensi Kerhon peliä järkevästi ja sai taas syöttää eniten. Lexi Erwin paukutti kiitettävästi pinnoja etenkin kolmannessa erässä. Yhdeksän hyökkäyspinnaa yhteen erään on kova saldo. Piia Korhonen teki 13 pinnaa ja keskipelaaja Karoliina Fribergin saldo oli hyvä 9/+9. Libero Eveliina Rautiainen puolusti jälleen erinomaisesti.

Kerhon päävalmentaja Bruno Napolitano vakuutti, ettei ottelusarja Plokia vastaan ollut helppo.

– Tämä kolmas ottelu oli ehkä helpoin meille. Pelaajien motivaatio taisi olla erilainen meillä ja Plokilla. Silti ei ollut helppoa, kun Misu (Madsen) ei pelannut. Pelasimme myös ilman Annaa (Boricheva). Se oli riski, mutta nyt se kannatti, Napolitano selvitti.

LiigaPlokin päävalmentaja Teemu Oksanen pettyi joukkueensa kolmanteen puolivälierään.

– Ottelun taso ei ollut yhtä hyvä kuin kahdessa ensimmäisessä puolivälierässä. Tunnetasomme ei ollut läheskään samanlainen nyt. Peli oli mielestäni heikkotasoinen. Ilmeen tuominen peliin on joukkueessa kaikkien vastuulla, myös valmennuksen, Oksanen sanoi. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

2.4.2020