Uutiset

HPK vei jännitysnäytelmän

Hämeenlinnan Pallokerhon lentopallonaiset ovat yhden voiton päässä tämän kauden Mestaruusliigan mitalipeleistä. Kerho otti sunnuntaina toisen puolivälierävoittonsa Liigaplokista, mutta helpolla hämeenlinnalaiset eivät Pihtiputaalla päässeet. Joukkue vei voiton vasta noin kolmen tunnin vääntämisen jälkeen viiden erän pelissä.

HPK:n passari ja kapteeni Katja Kylmäaho kehui ottelun tasoa.

– Kummatkin joukkueet pelasivat sikahyvin. Ploki oli todella kova, eikä sen kenttään jäänyt yhtäkään helppoa palloa, Kylmäaho sanoi.

Puolustuspeli parani

Ploki johti ottelua jo erin 2–1, mutta HPK onnistui rutistamaan ohi.

– Aloimme puolustamaan palloja pelin aikana paremmin. Ensimmäisessä erässä emme saaneet juurikaan puolustuksia. Lisäksi paransimme pikkuisen jokaisella osa-alueella ja syötimme pitkiä putkia sopiviin paikkoihin, Kylmäaho kertasi.

Kylmäaho oli itse ratkaisemassa viidettä erää. Hän syötti HPK:n erän alussa 9–1-johtoon.

– Minulla oli siinä vaiheessa varmaan ihan tyhjä pää, enkä stressannut tilanteesta. Ajattelin vain syöttökohdetta ja yritin saada pallon häntä kohden, kapteeni naureskeli.

Vastustaja tulee vielä

Kylmäaho ei usko, että puolivälieräsarja on vielä taputeltu. Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran keskiviikkona Kerhon kotisalissa Elenia-areenassa kello 18.30.

– Lähdemme ilman muuta voittamaan, ei siinä mitään. Yhtä kovaa pitää pelata kuin nytkin. Ploki tuli tähän peliin aivan täydellisellä pelillä ja uskon, että se haluaa vielä taistella tosi kovaa.

Kerhon oma peli voi vielä parantua, mutta tärkeintä on pitää hyvä taso yllä läpi ottelun.

– Oma peli täytyy pitää kasassa. Ploki iskee varmasti heti, jos meillä repsahtaa joku alue. Tänään meillä oli ehkä välillä vähän heikko nosto. Siihen pitää tietysti saada enemmän varmuutta, passari toivoi.

HPK:n toisen puolivälieräottelun tehokkain pelaaja oli Lexi Erwin (21/+15). Michaela Madsen oli täyttä rautaa toisessa pudotuspeliottelussa peräkkäin. Hän teki 19 pistettä ja teholukemakseen +18. Pihtiputaalaisten ykkösnimi oli Hillary Hurley (24/+15). Kerho oli totutusti joukkueena vahva torjuntapelissä. Vierasjoukkue torppasi Liigaplokin hyökkäyksen pisteen arvoisesti 15 kertaa, kun kotijoukkue sai viiden erän pelissä ainoastaan neljä torjuntapistettä. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

28.3.2020