Uutiset

HPK:lla ja Ässillä maalintekoharjoitukset

HPK ei ole hävinnyt vielä yhtäkään tämän kesän harjoitusottelua liigajoukkueelle. Keskiviikkona kaatui Rinkelinmäellä Porin Ässät niukasti 5–4.

Illan sankari oli vasta 17-vuotias Eetu Tuulola, joka avasi ottelun maalihanat tekemällä liigajoukkueuransa ensimmäiset kaksi maalia. Toisen hän latasi verkkoon avauserän alussa ylivoimalla ketjukavereidensa Rikun Hahlin ja Antti Miettisen syötöistä. Jälkimmäinen osuma syntyi kolmannen erän alussa hänen omasta reboundistaan, johon Hahl sai jälleen syöttöpisteen.

– Eetu osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, se on hänen vahvuutensa maalin edessä, päävalmentaja Pasi Arvonen kehui nuorta hyökkääjäänsä.

Harjoituspelin hattutemppukaan ei jäänyt Tuulolta kauaksi, sillä maalipaikkoja hänelle järjestyi vielä lisääkin. Ässät-pelin perusteella häneltä voidaan odottaa jopa läpimurtoa liigaan.

HPK pelasi joukkueena reilun puolet ensimmäisestä erästä hyvää ja tehokasta kiekkoa, mutta sitten liike hidastui ja touhu muuttui räpellykseksi, mikä jatkui myös koko toisen erän.

Kotijoukkueen säheltäessä Ässät rynnisti kahden maalin johtoon Niko Ojamäen, Jarno Kärjen ja Aleksi Saarelan maaleilla, mutta kolmanteen erään luisteli voitontahtoinen ja terävä HPK.

Ensin Otto Paajanen lapioi pienestä kulmasta kiekon ohi Ässien maalivahdin Ari Ahosen, sitten Tuulola tasoitti, ja sen jälkeen Vojtech Polak sai pistää kiekon lähes tyhjään maaliin Patrick Hollandin loistavasta syötöstä. Viidennen osuman sai nimiinsä Sakari Manninen, syöttäjänä Polak.

– Ensimmäisen erän loppu ja toinen erä olivat sekamelskaa. Kolmanteen erään jouduttiin muuttamaan peliä vähän kovasanaisesti, ja kiekko alkoi liikkua. Saimme loppuun ehjän 20-minuuttisen, Arvonen kertasi.

HPK:n maalissa Jere Myllyniemi ei päässyt kovin helpolla. Useimmille ässäosumille hän ei voinut mitään.

Ilahduttavaa sekä valmentajille että katsojille oli kotijoukkueen tekemien maalien runsaus. Niistä kaksi tuli ylivoimalla. Ketjut muuttuvat hieman koko ajan, kun pelaajat eivät saa pelata kuin kahdeksan harjoitusottelua ennen liigan alkua.

– Ylivoima toimi nyt hyvin tosi pienen harjoittelun jälkeen. Tämä viikko on menty kovaa isolla riskillä. Ensi viikolla kierrätetään taas vähän pelaajia, ja Ilvestä vastaan yritämme saada neljäs päivä hyvän kenraalin, Arvonen kertoi.

Ensi viikolla kokoonpanoon kykenee palaamaan myös puolustaja Joni Tuulola, joka on kesän ajan toipunut jalkaleikkauksesta. HäSa

HPK:n kokoonpano:

Maalivahdit Jere Myllyniemi, (Kristian Järvinen).

Pakkiparit: Matias Haaranen–Joonas Lehtivuori, Santeri Saari–Petteri Nikkilä, Henrik Forsberg–Teemu Kaislehto.

Hyökkäyskolmikot: Vojtech Polak–Sakari Manninen–Patrick Holland, Eetu Tuulola–Riku Hahl–Antti Miettinen, Waltteri Hopponen–Peter LeBlanc–Joona Karevaara, Eetu-Ville Arkiomaa–Otto Paajanen–Juha Koivisto.

Asiasanat

Päivän lehti

7.4.2020