Uutiset

HPK:lle jälleen täydet pisteet

Torstaina oli Kuusamon Pallo-Karhujen vuoro tuntea HPK:n kova vire lentopallon Mestaruusliigassa, kun hämeenlinnalaiset hakivat täyden pistepotin Koillismaalta lukemin 3–0 (25–23, 25–17, 25–16).

Vierasjoukkue oli hallitsevampi osapuoli ottelun alkua lukuun ottamatta. Kentän ykkösnimi oli HPK:n passari Katja Kylmäaho, joka pyöritti vieraiden peliä mallikkaasti.

– Ottelun alku oli niin joukkueelle kuin itsellekin vaikea. Loppua kohti meno parani selvästi. Onneksi saimme ensimmäisenkin erän hoidettua itselle, muuten illasta olisi voinut tulla vaikeampi.

Kylmäahon mielestä joukkuetta painoi vielä Rovaniemen keskiviikkoinen peli.

– Eniten vikaa oli kuitenkin pääkopassa. Vaikka peli omalta osalta paranikin, ei tämä ollut kauden paras otteluni. Tekemistä riittää jatkossakin, vaikka pelaamisen on kehittynyt viime kaudesta.

HPK:n valmentajan Bruno Napolitano oli passarinsa kanssa samoilla linjoilla. Hän oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen, muttei kuitenkaan tapaan, jolla ne tulivat.

– Saimme sen mitä haimme – pisteet. Muuten pelissä näkyi keskiviikon ottelu sekä matkustaminen. Ei ole helppoa pelata tällaisia otteluita peräkkäisinä päivinä.

Pallovarmuus riiitti

Ottelun avauserä oli tasaista pelaamista, joka kääntyi lopulta hämeenlinnalaisille pallovarmuuden ansiosta.

Vaikka PaKa laittoi ennakkosuosikin tiukkaan paikkaan, HPK:n pelaajien sormet eivät tärisseet missään vaiheessa.

Kotijoukkueen valmentaja Marko Kaakinen myönsi rehdisti, että tällä kertaa vastus oli liian kova.

– Meillä oli mahdollisuutemme ensimmäisessä erässä. Muuten HPK oli liian vahva. HPK haastaa vakavasti LP Viestin tällä kaudella.

PaKan luotsi nosti esille vieraiden tasaisen suorittamisen, joka oli hänen mielestään korkealla tasolla läpi ottelun.

– Me olimme vain ajoittain hyvällä tasolla, HPK oli siellä läpi ottelun. Tällä pelillä olisi kaatunut moni muu joukkue, muttei HPK.

Napolitano näki kolmea pistettä tärkeämpänä kokemuksen pohjoisen matkalta. Vasta vähän aikaa suomalaiseen lentopalloon tutustunut valmentaja näki puilta metsän.

– Tämä oli yksi peli kohti todellista päämäärää. Olemme matkalla parantamaan peliä. Tämä oli pelaajille tärkeämpi voitto kuin minulle. Minulla on vielä tekemistä ajaa omaa ideaani pelaajille.

Vaikka italialaisen mielestä parannettavaa vielä löytyykin, ei hän täysin tyytymätön omiensa esitykseen ollut.

– Tämä on tasomme nyt ja se tuottaa pisteitä. Olen erittäin tyytyväinen muun muassa Piia Korhosen esitykseen. Hän oli yksi parhaista pelaajistamme.

Korhonen itse oli Kylmäahon tavoin tyytyväinen ottelun alkua lukuun ottamatta.

– Lämpenimme tänään hitaasti. Hyvä tulos – ei niin hyvä peli. (HäSa)

Asiasanat