Uutiset

HPK:n A haki makean vierasvoiton HIFK:sta

HPK palasi voittajien ruotuun jääkiekon A-nuorten liigassa heti tauon jälkeen, kun se kukisti Helsingin IFK:n maalein 2–1 (2–0, 0–0, 0–1) lauantaina Helsingissä.

Maalinsa Kerho teki heti avauserässä. Eemeli Jeskanen teki hämeenlinnalaisten ensimmäisen Niilo-Kustaa Määtän syötöstä. Nuorten liigan lokakuun pelaajaksi valittu Miku Ronkainen niittasi voittomaaliksi jääneen 2–0-osuman.

HPK:n maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen palasi lauantaina kehiin toivuttuaan sairaudestaan. Hän pelasi hyvän ottelun ja torjui 19 laukausta.. Luukkosen nollapelin pilasi HIFK:n Dan Nybondas minuutti ennen loppua, kun kotijoukkue haki kavennusta ilman maalivahtia kuudella kenttäpelaajalla.

– Tasainen peli. Lähtö oli meiltä hyvä. Hyökkäyspelimme jäi kuitenkin vähän vajaaksi toisessa ja kolmannessa erässä ja se vaikeutti peliämme. Onneksi joukkue puolusti hyvin ja Upi (maalivahti Luukkonen) oli hyvä, kertoi HPK:n A-nuorten päävalmentaja Matti Tiilikainen.

Luukkonen oli sivussa neljä viikkoa keuhkokuumeen takia.

– Tämän viikon hän on jo pystynyt harjoittelemaan normaalisti ja edelliselläkin viikolla kevyesti. Upi on yksi sarjan parhaita maalivahteja ja tietysti hän on meille tärkeä pelaaja, Tiilikainen arvioi.

HPK jatkaa nuorten liigaa heti sunnuntaina kello 12.30 Tapparan vieraana. HäSa

Asiasanat