Uutiset

HPK:n A kohtaa TPS:n

Hämeenlinnan Pallokerhon A-nuorten pudotuspelikevät käynnistyy tiistaina Turun Palloseuraa vastaan Ritariareenassa kello 19. Joukkueet kohtaavat toisen kerran torstaina Turussa. Jos pisteet ovat kahden ottelun jälkeen tasan, pelataan Turun ottelun päälle jatkoerä, jonka voittaja jatkaa pudotuspelien seuraavalle kierrokselle. Jatkoerä pelataan loppuun asti, eikä se pääty ensimmäiseen maaliin. Voittomaalikilpailu ratkaisee jatkoon menijän, jos jatkoeräkin päättyy tasan.

HPK:n päävalmentaja Matti Tiilikainen odottaa vastaan laadukkaasti puolustajaa joukkuetta.

– TPS on tasainen joukkue ja tietysti viime kauden mestari, jossa pelaa muutama sama pelaaja. Sen maalivahti- ja puolustuspelaaminen ovat hyvällä tasolla, eikä TPS päästänyt sarjassa paljon maaleja. Myös alivoimapelaaminen on toiminut tilastojen valossa, Tiilikainen arvioi vastustajaa.

A-nuorten pudotuspelien paras kahdesta -järjestelmä on raaka, mutta tasapuolinen.

– Tilannehan on kaikille sama, eikä siihen voi sen enempää keskittyä. Pelataanhan olympiafinaalikin yhdestä poikki, joten emmeköhän mekin pärjää, Tiilikainen muistutti.

HPK pääsee pudotuspeleihin hyvässä tilanteessa.

– Meillä on tällä hetkellä laaja rosteri, eikä pahoja loukkaantumisia ole. Terveystilanne on siis hyvä, Tiilikainen iloitsi.

HPK:n ja TPS:n lisäksi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kohtaavat parit SaiPa–HIFK, Tappara–KalPa ja Pelicans–Blues. Jokerit, Kärpät, Ässät ja Ilves pääsivät suoraan lauantaina 19. maaliskuuta alkaviin puolivälieriin. HäSa

Asiasanat