Uutiset

HPK:n A-nuoret sinetöivät sarjavoiton

HPK voittaa jääkiekon A-nuorten SM-liigan runkosarjan.

Kerho kukisti sunnuntaina Ilveksen Tampereella maalein 6–3 (2–0, 3–2, 1–1). Samalla hämeenlinnalaiset riuhtaisivat yhdeksän pisteen eron sarjassa seuraavina oleviin Turun Palloseuraan ja Espoon Bluesiin, eikä jäljellä ole kuin kaksi kierrosta.

– On aina hienoa saavuttaa runkosarjan voitto. Tässä puhutaan kuitenkin pitkästä kaudesta ja joukkueen hyvästä suorituksesta sen aikana, HPK:n A-nuorten päävalmentaja Olli Salo sanoi.

Sunnuntain otteluun Salo ei sitten ollutkaan yhtä tyytyväinen.

– Ei tähän peliin voi olla. Ottelu oli vaikea. Ensimmäisen ja toisen erän toisen puoliskon pelasimme hyvin. Muuten se oli sinne päin -pelaamista. Ensimmäisen ja toisen erän alku ja koko kolmas erä olivat aika karmeita meiltä. Maalivahtimme Juuse Saros piti meitä pystyssä. Jos ei hän olisi ollut omalla hyvällä tasollaan, numerot olisivat voineet olla ihan toisenlaiset.

Saros pelaa jälleen hienoa kautta. 18-vuotiaiden MM-kisoihin tähtäävä maalivahti on HPK:lle erittäin tärkeä pelaaja.

– Maalivahti antaa meille mahdollisuuden pelata voitosta joka ottelussa, Salo tiivisti.

Heikkilä teki kaksi

HPK:n onnistujiin kuului myös kaksi maalia tehnyt Miika Heikkilä. Hän iski Kerhon toisen ja viimeisen maalin – jälkimmäisen tyhjiin, kun Ilves haki kavennusta ilman maalivahtia.

Eetu-Ville Arkiomaa sai saldokseen 1+1, Anton Ollikainen, Joel Salo ja Mikko Lahtela 1+0, Joona Monto ja Petteri Nikkilä 0+2 sekä Teemu Kaislehto ja Santeri Vuoti 0+1.

Kaksi vielä kotihallissa

HPK pelaa kaksi jäljellä olevaa runkosarjan otteluaan Rinkelinmäellä. Keskiviikkona Ritariareenassa vierailee Tappara ja sunnuntaina Pelicans. Salon mukaan Kerho ei voi lähteä niihinkään otteluihin vain pelailemaan.

– Pleijarit ovat edessä. Ei niitä ennen pidä pelailla, ettei sellainen vaihde jää päälle. Tappara- ja Pelicans-ottelut ovat meille valmistautumista pudotuspeleihin.

HPK aloittaa puolivälierät kotiottelulla sunnuntaina 10. maaliskuuta. Vastustajan se saa villi kortti -kierroksen kautta. A-nuorten liigan tämän kauden uutuus on ns. säälipleijarit, joissa pelaavat sarjassa sijoille 7–10 päässeet joukkueet.

– Joukkueen kauden tavoitteena oli päästä runkosarjassa kuuden parhaan joukkoon. Tammikuussa tavoiteta tarkistettiin: se oli runkosarjan voitto. Se on nyt saavutettu ja on seuraavien tavoitteiden aika. Mitään kovin ihmeellistä emme ole tällä kaudella vielä voittaneet. Nöyrin mielin ja jalat maassa on aloitettava kamppailu play off -otteluissa, kun saadaan runkosarja ensin pelattua loppuun, Salo mietti. (HäSa)

 

 

Asiasanat

Päivän lehti

8.4.2020