Uutiset

HPK:n A-nuorille …makea vierasvoitto

Jääkiekon A-nuorten SM-liigan kärkijoukkue HPK palasi maaottelutauolta terävästi. Kerho kellisti Helsingin IFK:n maalein 3–1 (1–0, 0–0, 2–1) keskiviikkona Helsingissä.

Santeri Vuoti (1+1) vei HPK:n 1–0-johtoon ensimmäisen erän lopulla ylivoimamaalilla. Teemu Kaislehto täräytti voittomaaliksi jääneen 2–0-osuman kolmannessa erässä ja Mikko Lahtela sinetöi Kerhon voittolukemat.

Nuorten liigan maalivahtipörssin kärkitorjuja Juuse Saros jatkoi hyvää kauttaan keskiviikkona. Hän oli kiekon tiellä 22 kertaa.

– Oli hyvä ja oikein perinteinen jääkiekko-ottelu. Vauhtia riitti ja tappelukin nähtiin. Joukkueena pelasimme tosi vahvasti. Meillä oli taas nälkää ja iloa pelaamisessa, selvitti HPK:n A-nuorten tyytyväinen valmentaja Olli Salo.

Illan nahinasta vastasivat HIFK:n Aki Kivelä ja HPK:n Henry Roihu. Kivelä aloitti tappelun, jossa Roihu oli kuitenkin vahvempi.

HPK:n A-nuoret ovat saaneet sairaslistalla olleet miehet mukaan ja sekin on näkynyt.

– Olemme saaneet harjoitella terveenä ja neljällä kentällisellä. Se on positiivinen juttu, Salo sanoi.

Hän nosti joukkueestaan esiin Santeri Vuotin.

– Vuoti teki ensimmäisen maalimme ja alusti taistelullaan kolmannen osumamme, valmentaja kehui vielä B-juniori-ikäistä pelaajaa.

HPK jatkaa liigaa ensi keskiviikkona kärkiottelulla Turun Palloseuraa vastaan. (HäSa)

 

 

 

Asiasanat

Päivän lehti

9.4.2020