Uutiset

HPK:n A-nuorten kiri ei riittänyt

HPK:n A-nuorten hyvä kolmannen erän nousu ei riittänyt voittoon kotikaukalossa Lahden Pelicansia vastaan. Lahtelaiset vieraat nappasivat voiton perjantain jääkiekon nuorten SM-liigan ottelussa maalein 3–5 (1–1, 0–2, 2–2)

Vierasjoukkue porhalsi ottelussa jo 4–1-johtoon, mutta HPK ei luovuttanut. Kolmannessa erässä hämeenlinnalaiset onnistuivat kaventamaan tilanteeksi jo 3–4, mutta lopulta Pelicans viimeisteli voittonsa tekemällä viidennen maalinsa tyhjiin.

HPK:n maaleista perjantaina vastasivat Jimi Jalonen, Waltteri Hopponen ja Juuso Hämäläinen, joka onnistui rangaistuslaukauksessa. Syöttöpisteet itselleen saivat Mikko Saikkonen ja Jere Innala.

Kotijoukkueen maalilla Henri Viitala ehti kiekon tielle yhteensä 16 kertaa.

HPK:n päävalmentaja Matti Tiilikainen oli ottelun jälkeen tyytyväinen joukkueensa peliin tappiosta huolimatta.

– Tämä oli hyvä matsi meiltä, vaikka tietysti nyt jäi se palkinto uupumaan. Mielestäni meillä oli pelaamisessa kaikki ne elementit, joilla pystytään voittamaan otteluita. Vastustaja sai tehtyä omat maalinsa ehkä vähän helposti ja jouduimme hieman varkain takamatkalle. Hyvin kuitenkin pystyimme sieltä nousemaan.

Pelin onnistujiksi Tiilikainen nimesi Teemu Kaislehdon, Juuso Hämäläisen sekä jo HPK:n liigajoukkueessakin vastuuta saaneen Waltteri Hopposen.

– Waltteri pelasi nyt ensimmäisen pelinsä meillä ja teki loistavan sisääntulon joukkueeseen. Hän toi mukanaan juuri niitä asioita, joita häneltä odotammekin, Tiilikainen kehui.

Asiasanat