Uutiset

HPK:n A palasi voittajaksi

Hämeenlinnan Pallokerhon A-nuoret eivät pitkään murehtineet keskiviikon jatkoaikatappiota Lahden Pelicansille, vaan ottivat heti seuraavassa jääkiekon nuorten SM-liigan ottelussa voiton. Perjantaina Hämeenlinnaan vieraaksi saapunut Tampereen Ilves joutui kotimatkalle 5–1 (1–0, 3–0, 1–1) -tappion kanssa.

HPK aloitti maalinteon ensimmäisessä erässä, kun Santeri Vuoti ohjasi Mikko Lahtelan laukauksen ohi Ilveksen maalissa pelanneen Antti Karjalaisen. Kerho selvitti avauserän aikana viiden minuutin rangaistuksen, kun Petteri Nikkilä joutui pois kentältä laitataklauksesta. Nikkilälle tuomittiin tilanteesta ottelurangaistus, joka pitää hänet sivussa Kerhon lauantain ottelusta Tampereella Tapparaa vastaan.

Toisessa erässä karkuun

Toisessa erässä kotijoukkue karkasi ratkaisevan tuntuiseen neljän maalin johtoon. Jesper Ahlgren veivasi Henry Roihun ja Teemu Kaislehdon syötöstä nuorten liigan avausmaalinsa heti erän alussa. Kakkoserän viimeisellä viidellä minuutilla Kerho iski kahdesti – ensin Ismo Nikkinen ylivoimalla Eetu-Ville Arkiomaan ja Joona Monton syötöstä ja vähän myöhemmin Ville Huhta Lahtelan esityöstä.

Kolmannessa erässä Henri Allen siirsi isännät jo viiden maalin johtoon Monton ja Arkiomaan syötöstä ennen kuin Aleksi Orenius rikkoi HPK:n maalivahdin Juuse Saroksen nollan. Lähemmäksi Ilves ei kuitenkaan päässyt.

– Peli oli meiltä vahva. Liikuimme todella hyvin ja olimme selvästi Ilvestä edellä. Peli oli mielestäni vauhdikas, arvioi HPK:n päävalmentaja Olli Salo perjantain ottelua.

Salon mielestä Kerho sai tukittua Ilveksen avauspelaamisen.

– Saimme tapettua Ilveksen lähdöt. Annoimme hyvin painetta, mutta kuitenkin järkevästi. Ilves taas tuli tyhmästi. Me saimme riistoja, joista tuli maalipaikkoja ja myös maaleja, Salo kertasi.

Sarjan kärjessä

HPK porskuttaa sarjan kärjessä viiden pisteen erolla Helsingin IFK:hon.

– Olemme pystyneet koko ajan vähän parantamaan. Peli on aktiivista ja teemme hommia, mutta nyt siihen on tullut myös järkeä. Olemme pyrkineet saamaan peliä omista vähän nopeammaksi ja sekin pikkuhiljaa toimii. Omiin ei jäädä pallottelemaan liikaa, vaan kun on paikka, lähdetään ylöspäin. Jos vastustaja on selvästi alla, otetaan rauhassa ja palautellaan kiekkoa alaspäin, mutta pitää oppia lähtemään myös nopeasti, Salo muistutti.

HPK kohtaa lauantaina Tapparan vieraskentällä. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

2.4.2020