Uutiset

HPK:n B2 otti kotiedun välieräsarjassa

Hämeenlinnan Pallokerhon nuoremmat B-juniorit ovat voiton päässä ikäluokan jääkiekkofinaaleista. Kerho otti sunnuntaina Jyväskylässä voiton JYPistä numeroin 4–3 (1–2, 0–1, 3–0) ja sai sarjan katkolle.

HPK:n voiton tae oli joukkueen mainio kolmas erä. Vieraat lähtivät siihen kahden maalin tappioasemasta, mutta nousivat Roope Yrjäsen, Patrik Virran ja Harri Kainulaisen osumilla voittoon reilun neljän minuutin aikana.

Virta vei Kerhon avauserässä johtoon, mutta JYP kuittasi samassa erässä kahdella ylivoimamaalilla. Eelis Tammenoja vei JYPin toisessa erässä kahden maalin johtoon ennen kuin HPK sai päätöserästä kunnolla rytmistä kiinni.

Juuso Kannel torjui Kerhon maalissa 33 kertaa. Patrik Virran lisäksi kahteen tehopisteeseen ylsivät Roope Yrjänen (1+1) ja Harri Kainulainen (1+1). Juhani Ikonen, Matias Haaranen ja Joni Tuulola syöttivät yhden maalin.

HPK pääsee yrittämään loppuottelupaikan saalistamista tiistaina kotihallissaan. Jos JYP voittaa, ratkeaa kevään loppuottelija viimeistään torstaina Jyväskylässä. (HäSa)

Asiasanat