Uutiset

HPK:n kausikortit käyvät kaupaksi

 

HPK:n kausikorttien myynti on sujunut vilkkaasti viime viikkoina. Markkinointi- ja viestintäkoordinaattori Kati Savolainen sanoo viime kauden myyntilukujen ylittyvän, jos lopetus on aiempien syksyjen kaltainen.
 
– Ihmiset ovat oivaltaneet sen, että kausikortin voi maksaa jopa kuudessa erässä, Savolainen iloitsee.
 
– Ehkä kuitenkaan kaikki lomalaiset eivät ole hoksanneet, että kausi alkaa kolkutella ovea ja kausikortit pitäisi jo varata.
 
Ensimmäisen kerran kausikorttia pääsee käyttämään ensi tiistaina, kun Kerho pelaa harjoitusottelun Hannu Jortikan luotsaamaa KHL-joukkuetta Amur Habarovskia vastaan kello 18.30. Seuraavalla viikolla Ritari-areenassa pelataan Kultakeskus-turnaus, jossa ovat HPK:n lisäksi mukana SaiPa, Ässät ja Sport.
 
Kerho kohtaa ennen SM-liigan alkua myös toisen kovan KHL-porukan Ak Bars Kazanin, joka solmi vastikään jatkosopimuksen HPK-kasvatin Niko Kapasen kanssa. Ottelu pelataan lauantaina 1. syyskuuta.
 
– Kazan-pelin jälkeen Kerho-ravintolassa on kaikille avoin tilaisuus, jossa pääsee jututtamaan koko joukkuetta. Kaikki pelaajat ovat jälleen vuorollaan tavattavissa myös Elomessuilla lukuun ottamatta nuoria maalivahtileiriläisiä tsemppaavaa Mika Järvistä, Savolainen vinkkaa.
 
HPK:ssa panostetaan alkavalla kaudella ottelutapahtumien viihtyisyyteen, ja markkinointijohtaja Heikki Veteläinen kertookin, että paljon uutta on suunnitteilla.
 
– Kulmissa olleiden vanhojen rollerimainosten tilalle tulevat led-näytöt tuovat jo paljon lisää halliin. Niillä voi tehdä esimerkiksi efektejä sisääntuloa varten tai huudattaa yleisöä. Näytöt ovat myös hyviä mainospaikkoja.
 
Muut suunnitelmat vaativat vielä viimeisten palojen loksahtamista paikalleen, mutta Veteläinen lupaa yleisön ja yhteistyökumppaneiden huomaavan muutokset.
 
– Koko ottelutapahtumasta tulee erilainen viihdearvoltaan. Nyt mennään uusilla askelmerkeillä, ja kaikki saavat varmasti peleistä enemmän kuin ennen.
 
Iina Lainesalo

Asiasanat