Uutiset

HPK:n kiekkonaisilla alkaa mitalijahti SM-sarjassa

Hämeenlinnan Pallokerhon naisten jääkiekkojoukkueen kevät huipentuu tänäkin vuonna SM-sarjan mitaliotteluihin. Kahtena edellisvuonna pronssia saanut Kerho aloittaa mitalipelit tänään käynnistyvillä välierillä Oulun Kärppiä vastaan.

Välieräparin toinen ottelu pelataan lauantaina Oulussa. Kolmannen kerran joukkueet ovat vastakkain sunnuntaina jälleen Hämeenlinnassa. Tarvittaessa finalistia haetaan vielä ensi viikolla tiistaina Oulussa ja torstaina Hämeenlinnassa.

SM-sarjan toinen välieräpari on Tampereen Ilves ja Espoon Blues.

HPK:lla on tavoitteena kirkastaa viimevuotinen mitalinsa. Loppuottelupaikkaa joukkue lähtee jahtaamaan hyvin valmistautuneena.

-Runkosarjan jälkeen meillä on ollut puolentoista viikon mittainen tauko, mutta olemme pelanneet useammankin harjoituspelin HPK:n poikajoukkueita vastaan. Sparriapua olemme saaneet kiitettävästi C- ja B-nuorten joukkueilta. Yhteen hiileen olemme siis puhaltaneet, kertoo Kerhon päävalmentaja Jarkko Julkunen.

Kärpät lämmitteli ?KalPan kaadolla

Runkosarjan voittajana Kerho pääsi suoraan välieriin. Kärpät (runkosarjan nelonen) puolestaan lämmitteli tulevaan kukistamalla puolivälierissä KalPan voitoin 3-0.

-Kärpät on meille sopiva välierävastustaja. Emme ole hävinneet viimevuotiselle pronssiotteluvastustajallemme kahteen vuoteen. Tavoitteenamme on hoidella välierät suoraan kolmessa ottelussa.

-Takki auki peleihin ei kuitenkaan sovi lähteä. Oululaisilla on muun muassa kaksi hyvää hyökkääjää, Anne Helin ja Henna Savikuja, joiden kurissa pitäminen on meille tärkeää. Myös maalivahti Susanna Airaksinen on nostanut tällä kaudella tasoaan, Julkunen muistuttaa.

Pienet vammat ?eivät haittaa

HPK lähtee torstain otteluun ehjällä kokoonpanolla. Julkunen toivoo kuitenkin, ettei flunssa sotke joukkueen suunnitelmia.

-Vammojakin on aika monella, mutta nyt ei ihan pienistä valiteta. Katsotaan nyt millaisella kokoonpanolla pääsemme kaukaloon. Se on kuitenkin jo nyt varmaa, että maalissa pelaa Maija Hassinen, Julkunen suunnittelee. (HäSa)