Uutiset

HPK:n kirille uusi startti TPS-ottelussa

Hämeenlinnan Pallokerhon kiivas pistejahti jääkiekon Liigassa jatkuu torstaina Ritariareenassa pelattavalla ottelulla Turun Palloseuraa vastaan. Takana joukkueella on tiistain nihkeä esitys Pelicansin kotijäällä Lahdessa. Maaottelutauon jälkeinen kamppailu ei nimittäin onnistunut lainkaan käsikirjoituksen mukaan.

– Emme olleet valmiita pelaamaan, eikä se johtunut edes mistään tauosta. Syytä vaisuun esitykseen olemme pähkäilleet tiistaista kello 21 alkaen, myöntää HPK:n valmentaja Vesa Viitakoski.

Viitakoski uskoo, että parempaa menoa on kuitenkin luvassa Tepsi-pelissä.

– Keskiviikon harjoituksissa jäällä nähtiin jo selkeästi parempaa menoa. Nyt täytyy vain yrittää saada latinki siirrettyä peliin.

– Kokoonpanoon on luvassa pieniä ketjumuutoksia, mutta ne selviävät vasta pelipäivänä. Muun muassa A-junioreiden keskiviikon tärkeä peli saattaa vaikuttaa miehitykseemme. Uusia loukkaantumisia meillä ei kuitenkaan ole. Pelicans-ottelussa ei ollut nimittäin helppo loukkaantua, Viitakoski naurahtaa.

Yhden miehen Kerho kuitenkin menetti Lahden reissullaan. Pelirangaistuksen jalkapyyhkäisystä saanut hyökkääjä Zach Hamill on poissa kokoonpanosta ainakin torstain ottelun. Hamillin tapaus meni Liigan kurinpitäjän käsittelyn.

HPK saa taistella vielä tosissaan pudotuspelipaikoista. Jäljellä on kaksitoista peliä ja joukkue on sarjataulukossa yhdentenätoista (kolme pinnaa Ilveksestä).

– Meillä voi olla vielä paljonkin kirittävää, mutta nyt on turha keskittyä muiden joukkueiden menoon. Meillä on ihan riittävästi tehtävää omassa pelissämme. Onneksi tilanteemme on kuitenkin nyt hieman helpompi kuin viime vuonna, Viitakoski muistuttaa.

Kerhon torstain vastustaja TPS on sarjajumbo, mutta se ei tarkoita sitä, että Viitakosken miehistölle olisi luvassa helppo iltapuhde.

– Tepsillä on paljon nuoria ja nälkäisiä pelaajia, jotka haluavat ansaita paikkansa joukkueessa. Emme missään nimessä voi olettaa, että saisimme vastaamme periksi antaneen joukkueen, Viitakoski sanoo.

Saari uudessa kotihallissaan

HPK:n uusi puolustaja Santeri Saari, 20, pelaa torstaina ensimmäisen kotipelinsä Ritariareenassa. Kookas Saari debytoi Kerhossa jo tiistaina Lahdessa, mutta myös hän haluaa uuden startin runkosarjan loppukirille.

– Näin jo Lahdessa, miten pitää pelata. Nyt pitää vain pystyä parantamaan paljon siitä ottelusta, Saari suunnittelee.

Saari odottaa Kerhon pestiltään paljon. Jokereiden KHL-miehistössäkin pelannut mies on viihtynyt hyvin uudessa seurassaan.

– Kerhoon siirtyminen oli hyvä ratkaisu tulevaisuuteni kannalta. Maajoukkuetason pakkeja vilisevässä Jokereissa ei nimittäin ole helppo murtautua pelaavaan kokoonpanoon, Saari sanoo. (HäSa)

 

Asiasanat