Uutiset

HPK:n naiset hyvällä sykkeellä finaaleihin

HPK:n naisten jääkiekkojoukkue päättää SM-sarjakautensa kovilla otteluilla. Espoon Bluesin torstaina pronssiotteluun passittanut Kerho kohtaa finaaliotteluissa runkosarjassa voitosta voittoon jyränneen JYPin.

Kerho on lauantaina Jyväskylässä alkavassa finaalisarjassa haastajana. Maajoukkuepelaajia vilisevä JYP on Bluesia selvästi kovempi porukka, mutta voitonnälkää jäi HPK:llekin hyvin sujuneiden välieräotteluiden jälkeen.

– Me olemme nyt hyvällä tavalla rentoja, sillä Bluesin kukistamisella menimme jo aika korkean riman yli. Meillä on enää vain voitettavaa ja sellainen asetelmahan sopii tähän kohtaan erittäin hyvin, arvelee HPK:n päävalmentaja Vesa Mäkinen.

HPK ylsi kauden parhaaseen esitykseensä torstain Espoon ottelussa. Mäkinen uskoo, että hallitsevan mestarin kukistaminen oli hyvää valmistautumista finaaleihin.

– Koko ottelusarja oli henkisesti kasvattava jakso. Joukkue kasvoi koko ajan, ja nyt pystymme käsittelemään esimerkiksi johtoasemaa ihan eri lailla kuin runkosarjassa. Usko tekemiseen on joukkueella myös ihan tapissa, Mäkinen nauraa.

Kerho aloittaa paras viidestä -systeemillä pelattavat finaalit lähes täydellä kokoonpanolla.

– Jonkin verran on luvassa ketjumuutoksia, sillä ykkösketjun laituri Susanna Tapani ei pelaa lauantaina. Hänellä on ohjelmaa ringeten puolella, mutta asiasta oli sovittu jo hyvissä ajoin, eikä se sotke millään lailla kuvioitamme, Mäkinen sanoo.

JYPillä on ollut aikaa valmistautua finaaleihin, sillä joukkue jyräsi välierissä Oulun Kärpät puhtaasti otteluvoitoin 3–0.

Tahtia kaukalossa löivät MM-joukkueeseen valitut maalivahdit Tiina Ranne ja Meeri Räisänen, puolustajat Jenni Hiirikoski ja Rosa Lindstedt ja hyökkääjät Sari Kärnä, Tanja Niskanen ja Riikka Välilä.

– Finaaleissa ovat oikeastaan vastakkain maajoukkue ja Kerho, mutta katsotaan nyt, mihin menomme riittää, HPK:n päävalmentaja Vesa Mäkinen pohtii.

JYPin ja HPK:n välinen ensimmäinen SM-finaali pelataan Jyväskylässä lauantaina kello 18.45. Finaalivääntöjä jatketaan sunnuntaina Hämeenlinnan Metritiski-areenassa kello 15.

Kolmas kohtaaminen on vuorossa jälleen JYPin kotiareenassa keskiviikkona kello 19. Tarvittaessa otteluita jatketaan Hämeenlinnassa ensi viikon lauantaina ja seuraavana päivänä Jyväskylässä.

HPK-naiset on saavuttanut seuran historian aikana yhden suomenmestaruuden (keväällä 2011) ja kolme pronssia. Viime kaudella Kerho oli SM-sarjassa neljäs. HäSa

Asiasanat