Uutiset

HPK:n naiset sinetöivät pääsynsä mitalipeleihin

Hämeenlinnassa nähdään tänäkin keväänä naisten lentopallon mitalipelejä.

HPK varmisti pääsynsä suoraan välieriin lauantaina, kun se kukisti Pieksämäki Volleyn vieraskentällä suoraan kolmessa erässä.

Tappioitta tämän kauden Mestaruusliigaa pelannut salolainen LP Viesti voittaa runkosarjan. Kerhon kakkossija sinetöityi ennen joukkueen kahta viimeistä ottelua (perjantaina Kangasala kotona, 5.3. LP Viesti vieraissa). Kolmantena oleva Oriveden Ponnistus ei voi enää saavuttaa hämeenlinnalaisia. OrPo aloittaa pudotuspelit kolmen muun joukkueen kanssa puolivälierissä, joihin sarjan kärkikaksikko saa huilivuoron.

Hämeenlinnalainen naisten lentopalloilu on ollut suomalaista eliittiä pitkään. HPK ja sen edeltäjät Vanajan RC ja Tarmo-Volley ovat yltäneet vähintään välieriin neljäntoista peräkkäisen kauden aikana.


Kaikki pelasivat

HPK oli selvästi vastustajaansa parempi lauantaina. Totista taistelua erävoitosta ei Pieksämäellä nähty.

-Johdimme oikeastaan koko ajan. Olimme edellä kaikilla teknisillä aikalisillä. Ote ei lähtenyt käsistä missään vaiheessa, kertoi HPK:n saksalainen päävalmentaja Dirk Sauermann puhelimitse Hämeen Sanomille.

Sauermann oli tyytyväinen suojattiensa esitykseen.

-Tärkeä voitto, koska kakkossija varmistui. Nyt voimme tulevissa harjoituksissa ajatella jo playoffs-otteluita. Tietysti haluamme pelata runkosarjan viimeiset ottelut niin Kangasalaa kuin Saloakin vastaan 100-prosenttisesti. Ne pelit ovat hyvää valmistautumista pudotuspeleihin.

Kerho lähti kohti Pieksämäkeä jo varhain aamulla. Joukkue harjoitteli 45-minuuttisen pieksämäellä, piti pienen huilin ja oli valmis otteluun: Kerho jätti vastustajansa selvästi taakseen heti avauserässä.

HPK peluutti kaikkia mukana olleita pelaajiaan.

-Jokaista tarvitaan ja haluan, että kaikki ovat hyvin mukana pelisysteemissämme, Sauermann tuumi.

Vain Quan Scott puuttui HPK:n kokoonpanosta. Hän potee nilkkavammaa.

-Quanin nilkka muljahti harjoituksissa, emmekä halunneet ottaa mitään riskiä. Hän palaa harjoituksiin toivottavasti ensi viikon lopulla, valmentaja kertoi.

Myös Kerhon joukkueenjohtaja Katariina Kojola istui tyytyväisenä linja-autossa, kun joukkue matkusti Pieksämäeltä kohti Hämeenlinnaa.

-Aika hyvä kokonaisuus. Ratkaisijoita löytyi laajalta rintamalta, kaikki onnistuivat, Kojola tiivisti.


Skenderin teho ei hiivu

Mestaruusliigan pistepörsseissä huseeraava HPK:n Kroatian apu Marina Skender jyrää pelistä toiseen. Pieksämäellä Skender teki 16 (+9) pistettä, joista 15 hyökkäämällä. Hänen hyökkäysprosenttinsa oli 52.

Nette Tuominen teki yhdeksän (+6) ja Pauliina Vilponen kahdeksan (+2) pistettä. Myös Taru Lahti näytti ansainneensa peliaikansa (3/+3).

Kerhon keskipelaajista Queen Nzenwa oli joukkueensa toiseksi paras pistenainen (11/+6). Hän hyökkäsi peräti 78 prosentin teholla – yhdeksästä passista seitsemän hyökkäyspistettä. (HäSa)