Uutiset

HPK:n naisilla tuttu murskatahti

Ei mitään uutta lentopallon naisten Mestaruusliigassa: HPK jyrää kärjessä ja on jo yhdeksän ottelun voittoputkessa.

Kerho oli ylivoimainen myös viikon kolmannessa kotiottelussaan. Se nujersi rovaniemeläisen Woman Volleyn suoraan kolmessa erässä ja peli oli taukoineen ohi alle puolessatoista tunnissa. Eränumerot 25–16, 25–11 ja 25–15 kertovat, ettei rovaniemeläisillä ollut mitään jakoa HPK:n kyydissä.

HPK:n italialainen päävalmentaja Luca Chiappini täytti sunnuntaina 43 vuotta. Hänen suojattinsa antoivat mukavan synttärilahjan vakuuttavalla pelillään. HPK:ssa ei ollut heikkoa lenkkiä. Kerho on otteluruuhkassa, mutta väsy ei näytä puserossa painavan.

– Tytöt ovat tehneet kovasti töitä. He jaksavat pelata ja pelaavat hyvin. Olen tyytyväinen, Chiappini vakuutti.

HPK:n tehokkain oli hakkuri Piia Korhonen saldollaan 15/+13. Hän oli tyytyväinen sunnuntai-illan otteluun.

– Pelasimme taas vahvasti. Jatkoimme siitä, mihin perjantaina jäimme (selvä 3–0-voitto Pihtiputaasta). Pidimme samanlaisen fiiliksen, Korhonen jutteli.

HPK:n asenne ei ole löystynyt, vaikka kotipelit ovat olleet selvää pässinlihaa, eikä voittajasta ole ollut hetkeäkään epäselvyyttä.

– Etukäteen ei voi koskaan tietää, millainen ottelusta tulee. Joka peliin on valmistauduttava täysillä, Korhonen sanoi.

Tammikuussa 19 vuotta täyttävä Korhonen pelaa HPK:ssa kolmatta kauttaan. Tänä aikana hän on kehittynyt maan kärkihakkuriksi. Korhosen mukaan HPK:n tilanne on nyt paljon parempi kuin kahdella edellisellä kaudella tähän samaan aikaan.

– Joukkue on mielestäni nyt paremmassa kunnossa. Joukkue on pysynyt samana kauden alusta alkaen ja sekin näkyy.

HPK:n kokoonpano oli viime otteluista tuttu. Katja Kylmäaho rakensi passarina peliä taidokkaasti, Karoliina Friberg ja Pihla Pelkiö onnistuivat keskipelaajina, Allison Mayfield ja Hillary Hurley aloittivat yleispelaajina, Korhonen takoi palloa lattiaan hakkurin roolissaan ja Eveliina Rautiainen loisti liberona. Salla Karhu korvasi kolmannessa erässä Hurleyn ja oli virheetön.

HPK:n kehujiin liittyi Woman Volleyn päävalmentaja Teemu Mäkikyrö.

– Aika kokonaisvaltainen joukkue. HPK:ssa ei ole heikkoa lenkkiä. Jokainen pystyy ratkaisemaan ottelun. HPK:n torjunta/puolustus on mielestäni liigan paras, Mäkikyrö kehui vastustajaa.

– Kärkijoukkueella peli oli koossa ja meillä ei. Siitä tuli sitten tuollainen peli, hän jatkoi.

Rovaniemeläisten paras pelaaja oli sentteri Jazmine White. Pelikaverit lauloivat joukkueen ykköstykille Kristiine Miilenille 20-vuotissynttärionnittelut. Virolaispelaaja oli pelissä kuitenkin lähinnä poissa tolaltaan (saldo 7/–6).

Woman Volley palasi yötä myöten linja-autolla Rovaniemelle. HPK lähtee napapiirille tiistai-iltana yöjunalla. Joukkueet ovat vastakkain taas keskiviikkona. HPK:n pohjoisen matka jatkuu Rovaniemeltä Kuusamoon, jossa se kohtaa torstaina Pölkyn.

– Hyvillä mielin lähdemme Pohjois-Suomeen. Kiva on lähteä reissuun kolmen kotiottelun jälkeen. Veikkaan, että meillä on keskiviikkona vastassa erilainen WoVo kuin kotipelissämme, Piia Korhonen arvioi. HäSa

Asiasanat