Uutiset

HPK:n naisten mestaruus räjäytti riemuun

Tunnelma oli katossa, kun Queenin legendaarinen urheilukisojen mestaruusbiisi We are the champions raikui täpötäydessä Metritiski-areenassa.

Hämeenlinnan Pallokerho kukisti Tampereen Ilveksen jääkiekon naisten SM-finaaleissa puhtaasti voitoin 3-0. Tiistaina pelatun kolmannen finaalin Kerho voitti jälleen kahden aiemman ottelun tavoin maalein 2-1. Tällä kertaa erät kirjattiin luvuin 0-0, 1-0, 1-1).

Kerhon sankareihin 680 katsojan edessä pelatussa ottelussa kuului mainiosti pelannut maalivahti Maija Hassinen. Kokenut veskari venyi 27 torjuntaan, joista osa ajoittui todella tärkeään saumaan.

Hassinen pääsi ottelun tauottua juhlimaan uransa toista suomenmestaruutta. Ensimmäisen hän torjui Ilveksen paidassa keväällä 2006.

-Tämä mestaruus maistuu kuitenkin vieläkin paremmalta. Minulla oli unelmana vielä joskus voittaa kultaa kotikaupunkini joukkueessa ja nyt se toteutui, Hassinen iloitsi.

Kerhon mestaruus ei tullut Hassiselle yllätyksenä. Hyvin yhteen hitsautunut joukkue oli päättänyt katkaista finaalisarjan tiistaina kotikaukalossaan.

-Valmistauduimme matsiin huolellisesti. Virityimme jo välierissä mainioon tunnelmaan ja se siivitti loppuun saakka, Hassinen arveli.

”Uskomaton fiilis”

Myös HPK:n kapteeni Mira Huhta onnistui hyvin tiistain finaalissa. Hän sai syöttöpisteen kumpaankin HPK:n maaliin.

Kerhon molemmat maalit olivat ylivoimaosumia. Ensimmäisen tälläsi Ilveksen maaliin Anne Tuomanen (toinen syöttäjä Annina Rajahuhta) ja toisen Tea Villilä (toinen syöttäjä Tuomanen).

Mira Huhta nojaili kaukalon laitaan kuin puulla päähän lyötynä.

-Eihän tätä vielä edes oikein tajua. Ensimmäiset finaalini ja heti kultaa. Aivan uskomaton fiilis, Huhta ihmetteli.

Myös Annina Rajahuhta lukeutui Kerhon finaalionnistujiin. Hänelle mestaruus oli jo kolmas (aiemmat Bluesissa ja Ilveksessä). Rajahuhdan mielestä Kerho kehittyi kauden aikana pitkin harppauksin.

-Joukkue hitsautui pikkuhiljaa yhteen ja oli parhaimmillaan juuri sopivasti pudotuspeleissä. Tämäniltainen ottelukin pysyi lopulta hyvin hanskassa, sillä tiesimme Ilveksen tulevan lujaa, Rajahuhta sanoi.

Julkusen jäähyväiset

Metritiski-areenan kaukalossa koettiin tiistaina liikuttaviakin hetkiä. Useampi tippa ilonkyyneleitä valui jäälle.

Kerhon päävalmentajan Jarkko Julkusen pokka kuitenkin piti, vaikka hän valmistautui sanomaan joukkueelleen jäähyväiset.

-Kolmen vuoden työ on nyt päätöksessä. Ensi kaudella en enää valmenna mitään joukkuetta. Tähän on todella upeaa päättää ura – tämänvuotinen joukkueemme oli aivan huikea. Puhalsimme yhteen hiileen koko kauden. Vain vessavuoroista välillä tapeltiin, nauroi Julkunen. (HäSa)