Uutiset

Huippuhiehon huutajaa ei hinta hetkauta

-2450, 2450, 2450. Nyt se joka tarvitsee maitoa, tässä olisi, meklari Marjut Vakkilainen houkuttelee ostajia availemaan kukkaron nyörejään.

Iittalassa Yli-Tarpeenniemen tilalla järjestetyssä hiehojen huutokaupassa oli tiistaina paikalla reilut parikymmentä ihmistä.

-Viimeksi pidimme huutokaupan kaksi vuotta sitten, kun luovuimme maidontuotannosta ja siirryimme kasvattamaan emolehmiä sekä hiehoja, kertoo tilan emäntä Mari Mäenpää.

Hiehoja, eli nuoria ja sukukypsiä mutta vielä poikimattomia lehmiä, oli tarjolla kahta eri rotua, skotlantilaista ayrshirea ja erityisesti Alankomaissa jalostettua holsteinia.

-Ayrshire on kestävämpi, holstein lypsää paremmin, Mäenpää kertoo.

Hiehon hintaan vaikuttaa sen jalostusarvo, eli muun muassa maidontuotanto sekä sukupuu. Osaan hiehoista on istutettu aina Kanadasta asti kuljetettu huippuyksilön alkio.

-Kanadalaisia täältä ollaan näköjään tultu hakemaan, Mäenpää pohtii, kun kolmas suomalaista vasikkaa odottava hieho jää ilman huutoja.

Myymättä jääneet hiehot menevät huutokaupan jälkeen myyntiin Nautanettiin, joka on karjankasvattajien väylä löytää potentiaaliset ostajat ja myyjät.

-Monesti myymättä jääneitä hiehoja tullaan kyselemään huutokaupan päätyttyäkin, ei nämä käteen jää, Mäenpää kertoo.

Hintaa ei parane pohtia etukäteen

Hiehot talutetaan huutokauppaa varten rakennettuun kehään kaksi kerrallaan.

-Jotkut saattavat vähän vikuroida, kun eivät ole olleet elämänsä aikana kiinni kuin siemennettäessä, Mäenpää sanoo.

Myytävien yksilöiden tiedot ovat netissä saatavilla jo ennen kauppaa ja listoja jaetaan myös paikan päällä. Lähtöhinta riippuu eläimestä. Huokeimmillaan hiehoa lähdetään huutamaan kahdeksastasadasta eurosta ylöspäin. Hintavimpien hiehojen lähtöhinta on 1500 euroa.

-Minimikorotus on viisikymppiä ja alv-vero lisätään loppusummaan, Mäenpää opastaa.

Kanadalaista vasikkaa sisällään kantava Evita-hieho sai väkijoukossa kuhinaa aikaan. Huutokilvan voittanut tarvasjokelainen Iina Näyskö oli tyytyväinen hankintaansa.

-Alunperin tulin hakemaan tuota mustaa, mutta ruskea-valkoinen sitten lähtikin mukaan.

Näyskö kertoo, ettei hän yleensä määrittele itselleen valmista hintakattoa.

-Ostotilanteessa sitten päätän mitä olen valmis maksamaan, 2800 euroa Evita-hiehosta pulittanut Näyskö naureskelee hyväntuulisesti.

Hieho ei ole heräteostos

Ensimmäistä kertaa eläinhuutokauppaan osallistuva, hauholaisen Kivikkotilan emäntä Satu Tapola kertoo tehneensä ennen kauppapaikalle tuloaan paljon tutkivaa salapoliisityötä.

-Kävin netissä lukemassa listat myytävistä yksilöistä ja tutustuin niiden ominaisuuksiin ja sukupuuhun huolellisesti.

Tapola kertoo kuitenkin sinetöineensä ostopäätöksen vasta paikanpäällä, myytävät yksilöt nähtyään.

-Ulkonäöllä on suuri merkitys. Katson korkeutta, sitä että takajalat eivät ole pihtimäiset sekä esimerkiksi rungon muotoa.

Hän kertoo, että valmistautui henkisesti siihen, että hinta saattaa huutokaupassa nousta toivotusta.

– Tiedän millä hinnalla saan ”perusduunarilehmän”. Nyt kun kyseessä on huippuyksilö, olin tietysti valmis maksamaan totuttua enemmän.

Huutokaupan loputtua kaikki 20 hiehoa oli saatu kaupaksi. Huutokierroksella myymättä jääneitä hiehoja tultiin kyselemään jälkeenpäin, aivan kuten Mäenpää oli arvellutkin.

-Myytyjen hiehojen keskihinta ilman veroja oli tällä kertaa 1650 euroa, joka on mielestäni hyvin, kun miettii kuinka eri tasoisia yksilöitä oli tällä kertaa myynnissä.