Uutiset

Huippumallit ovat keijukaisia?

Keijukaiset eivät ole aina olleet ilmassa iloisesti leikkiä lyöviä kauniita tyttölapsia. Eivät ainakaan täällä kylmässä Pohjolassa, raadannan ja murheen mailla.

– Suomalaisessa kansanperinteessä keijukaiset ovat henkiolentoja, jotka asuvat kirkkomaalla. Ihmisen kuollessa keijut toivat paikalle kalman hajun, Suvi Niinisalo kertoo.

– Keijuissa oli sekä hyviä että pahoja, mutta ehkä enemmän kuitenkin pahoja. He saattoivat esimerkiksi tulla kaikki yhtaikaa istumaan vainajan arkun päälle ja tehdä kantamisen raskaaksi. Naapurille sai myös aiheutettua painajaisia tuomalla tämän taloon hautausmaan multaa, keijujen maata.

Suvi Niinisalo on kirjoittanut pian ilmestyvän kirjan Keijukaisten lähteillä. Kirjassa selvitetään maalausten ja kirjojen kuvitusten avulla, miten nykyinen, hieman hajuton ja mauton yleiskeiju syrjäytti asteittain vanhasuomalaisen virkasisarensa – ja kollegansa muissakin maissa.

Kuinka keijukainen kesytetään

Keijukaisen sukupuuhun mahtuu niin ruotsalaisestakin kansanperinteestä tuttuja niityillä tanssivia valkopukuisia neitoja kuin rikkaan englantilaisen uskomusperinteen erikoisuuksia.

Keijut viettivät häitä jo Shakespearen Kesäyön unelmassa. Mutta pidot vain paranivat 1800-luvun ja kansansaduista innoitusta etsivän romantiikan myötä. Keijukaiset palvelivat tuolloin myös ajan viktoriaanista kaksinaismoraalia: hahmon avulla taiteilijat pystyivät kätevästi kuvaamaan alastonta naisvartaloa.

– Keijukaiset eivät olleetkaan lasten, vaan nimenomaan aikuisten kulttuuria. Keijukaissaduissa oli aimo annos erotiikkaa ja juonittelua, Suvi Niinisalo kertoo

Sittemmin keijukaiskulttuuri löysi hyvän kasvualustan myös baletin maailmasta. Esimerkiksi teoksissa La Sylphide ja Giselle hyödynnettiin suoraan keijukaisaiheita. Monet tanssijat kuten Marie Taglioni halusivat muistuttaa keijukaisia ulkoisestikin.

Pikku hiljaa keijukaiset alkoivat kuitenkin lennellä aikuisten tarinoista lastenkulttuuriin ja tarinat kesyyntyivät.

Englantilainen kirjojen kuvitustaide teki keijukaiset tutuksi laajoille joukoille Euroopassa. Suomessa Rudolf Koivun piirrokset tekivät unohtumattoman vaikutuksen pieniin lukijoihin, joille keijukaiskuvat saattoivat tarjota ensimmäisen kosketuksen taiteen maailmaan.

1900-luvun merkittävin yksittäinen keiju on tietenkin Peter Panista tuttu Helinä-keiju. Disneyn animaatioversion Helinä-keijun on sanottu perineen muotonsa suoraan Marilyn Monroelta.

llman keijupitoisuus kasvussa?

Nykyisen fantasiabuumin myötä keijukaisten painoarvo on taas pienessä nousussa. Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia teki äskettäin jo niiden lähisukulaisista, miehekkäästi taistelevista haltioista isoja tähtiä.

Suvi Niinisalon mukaan keijukaisia esiintyy säännöllisesti kirjoissa ja kuvituksissa, mutta valitettavan usein hieman hengettöminä sivuhenkilöinä.

– Keijukaisten pitäisi vähän ryhdistäytyä. Ottaa mallia vaikkapa vanhasuomalaisista keijukaisista, hän naurahtaa.

Toisaalta keijukaishahmoihin voi törmätä nykyään myös uusissa yhteyksissä. Viime vuosina mainoskuvissa on näkynyt paljon eteerisen kauniita, vähäpukeisia, passiivisia ja langanlaihoja tyttöjä…

Heiltä on ehkä jäänyt huomaamatta satujen keskeinen opetus. Tämä maailma ei ole keijuille eikä keijujen valtakunta ihmisille. Voimme välillä vähän seurustella, mutta pystymme elämään vain kaltaistemme joukossa.

Matti Välimäki

Päivän lehti

3.6.2020