Kolumnit Uutiset

Huleveden taju

Karu aloitus aamulle. Tiekarhu oli käynyt yöllä ja viskannut paksun vallin kokkareista lumisohjoa pihaliittymään. Töihin pitäisi lähteä, mutta autoa rikkomatta vallin ylitse ei pääse.

Ei muuta kuin lumilapio kouraan ja päivän ensimmäisen kuntoilusuorituksen pariin. Varhaiseen vuorokauden hetkeen sopimattoman perusteellisen kiroilusession jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen, että huonomminkin voisi olla.

Vuodenvaihteen suojasään jälkeen tiekarhu ei tullut ajoissa, ja kotikatu ehti muuttua sohjomereksi, jossa autot hädin tuskin pääsivät eteenpäin, ja jotkut juuttuivatkin mahapuoleltaan loskaan jumiin. Että eipäs nyt valiteta.

Heitellessäni isoja sohjolohkareita penkkaan ehdin kuitenkin ajatella, että talvi on vasta puolivälissä. Jos lumentulo vielä jatkuu, mihin tämän kaiken työntää? Kasat talon edessä alkavat olla jo nyt niin korkeita, että näkyvyys kadulle on vaarallisen huono.

No, takapihalle vielä mahtuu. Lumenluontilogistiikasta vastaava mestari, eli tässä tapauksessa minä itse, joutuu vain venyttämään kekseliäisyyttään ja lihaksiaan hieman lisää.

Lohduttaudun ajatuksella, että muilla on vaikeampaa. Tiheästi rakennetuilla asuinalueilla valkoisen möhnän läjittäminen on runsaslumisina talvina todellinen ongelma.

Hulevesi on termi, jota käytetään viemäröitävistä sade-, sulamis- ynnä muista suhteellisen puhtaista pintavesistä rakennetuilla alueilla. Tämä tonteille kasaantuva lumi on myös sekin hulevettä, keväällä viimeistään.

Kaunis ajatus on, että hulevedet pitäisi pystyä hoitamaan siellä, missä ne syntyvät. Sulanut lumi pitäisi johtaa tontilta sadevesiviemäriin, jos se ei imeydy suoraan maaperään. Isolla omakotitontilla soraharjun päällä hulevesi hulahtaa pintakerroksen läpi kuin tyhjää vain, mutta nykyrakentamisessa trendi on se, että pihat ovat ahtaita.

Kaiken takana on tietenkin grynderien ahneus. Pientaloalueillakin rakennusoikeudesta otetaan kaikki irti. Tonteilta pitäisi pystyä osoittamaan paikat autoille, minkä lisäksi istutuksille ja oleskelullekin pitäisi jäädä tilaa.

Kesällä kauppoja tekevä asunnonostaja ei aina muista, että talven lumetkin pitäisi saada johonkin työnnettyä. Pienelle pihalle mahtuu kenties kaasugrilli, mutta ajatus kaikkialle leviävistä lumivuorista ei tule ensimmäisenä mieleen kodinostohuumassa.

Lumenkeräyspaikan riittävyys tulisi ottaa huomioon jo kaavoitusvaiheessa, sillä rakennuttaja ei sitä tee. Jokainen neliö, jonka voi rakentaa, myös rakennetaan.

Oman laulunsa aihe on vanhojen asuinalueiden tiivistäminen. Vanhoille omakotitonteille, joilla on isot rakennusoikeuden tehokkuusluvut, pystytetään rivitalo tai kaksi euronkuvat silmissä.

Muuten, on olemassa sellaisiakin tiekarhuja, joissa on sivussa sellainen terä, jonka voi liittymän kohdalla laskea alas niin, ettei sitä vallia synny.

Päivän lehti

30.3.2020