Kolumnit Uutiset

Hullu patsastelija hymyilyttää ohikulkijoita

Naapurusto on tottunut siihen, että patsastelen aamuisin jossakin päin kotipihaani, rymistelen puskien läpi ja teen ennalta-arvaamattomia juoksupyrähdyksiä.

Ei, en ole toistaiseksi vielä täysin seonnut, mutta ohikulkijan näkövinkkelistä touhuni voi kieltämättä näyttää omituiselta. Nopealla vilkaisulla ei nimittäin ole helppo havaita, että liikehdintäni syy löytyy talutusfleksin päässä liikkuvasta kissasta.

Kun meille tuli kolmisen vuotta sitten kissa, päätimme perheessä, että sitä ei päästetä vapaana juoksentelemaan, vaan ulkoilutetaan valjaissa. Päätös on pitänyt.

Tällä tavoin meidän ei töihin tai kyläreissuun lähtiessämme tarvitse murehtia, miten jossakin ulkona lymyilevä kissa pärjää väliajan.

Ei tarvitse myöskään haeskella omille reissuilleen eksynyttä kissaa tai pelastaa sitä pihatappeluista. Eikä tarvitse pelätä, että katti jää auton alle, tuhoaa naapurin kukkapenkin tai syö vahingossa jotakin epämääräistä.

Pihapiirin linnutkin saavat olla suhteellisen turvallisin mielin, sillä hiipivän pantterin perässä tulee aina tömistelevä kaksijalkainen.

Päivittäinen kissan ulkoiluttaminen vaatii viitseliäisyyttä. Myönnän, että aina ei olisi aikaa eikä oikein haluakaan lähteä ulos tuuleen ja tuiskuun tai hyttystensyötäväksi.

Näin keväisin kissalle riittää yleensä puolen tunnin ulkoilu, jonka jälkeen se itse suunnistaa ulko-ovelle. Jos on kiire, katti toki tyytyy myös siihen, että se napataan kymmenen minuutin kiertelyn jälkeen kainaloon ja kannetaan sisään.

Onneksi kissa on sen verran mukavuudenhaluinen, että paukkupakkasella ulkoilu jää viiteen minuuttiin ja sadesäällä sohvannurkka vie voiton ulkoseikkailusta. Talvella Mirriä sitä paitsi ulkoiluttaa pääasiassa pilkkihaalareihin sonnustautunut puolisoni.

Olen tullut siihen tulokseen, ettei verkkainen pihassa kuljeskelu ole täysin hyödytöntä puuhaa. Liikuntaa siinä ei voi kehua saavansa, mutta raitista ilmaa kylläkin.

Kierroksen aikana ei pysty tekemään oikein mitään hyödyllistä, paitsi ehkä puhumaan puhelimessa tai kuuntelemaan musiikkia. Myös pihapiirin kunnostusta ja kitkentää kaipaavat nurkat tulevat havaittua moneen kertaan.

Mieluiten kuitenkin kuuntelen ympäristön ääniä, tunnistan lintuja ja teen muita pikku havaintoja. Mukava on myös tervehtiä naapureita, tutuiksi tulleita koiranulkoiluttajia ja satunnaisia ohikulkijoita, joille kissanulkoiluttaja nostattaa useimmiten hymyn huulille.

Tiedän edustavani pientä vähemmistöä. Olen valinnut osani itsekkäästi, vapaaehtoisesti ja lemmikkini parasta ajatellen.

Tämä ei olekaan yleinen kannanotto vapaina kulkevia kissoja vastaan. Jos asuisin maaseudulla, kissani saisi rauhassa juosta vapaana. Kaupungissakaan vapaina liikkuvat kissat eivät minua häiritse, mutta joukkoomme mahtuu myös niitä, joille ne ovat kuin punainen vaate.