fbpx
Uutiset

Humalaisten kähinöinti johti puukotukseen Katumalla

Katumantien varrella olevassa kerrostaloasunnossa olleiden humalaisten illanvietto päättyi puukotukseen torstai-iltana kello 20.25 aikaan.

Poliisin mukaan huoneistossa oli useita henkilöitä ryypiskelemässä.

– Jostakin oli syntynyt kinaa, jonka jälkeen yksi henkilö oli siirretty rappukäytävään. Pihalle heitetty kuitenkin pyrki takaisin asuntoon, apunaan hänellä oli muun muassa rautaputki, kertoo ylikonstaapeli Ari Pullinen.

Sen jälkeen rautaputkella huitonut sai veitsestä haavan käsivarteensa. Paikalla olleet neljä paikkakuntalaista ja kaksi ulkopaikkakuntalaista miestä otettiin kiinni ja vietiin poliisiasemalle.

– Epäselvää on, kuka veistä oli käyttänyt.

Puukon iskun saaneen vammat eivät olleet vakavia ja hän pääsi sairaalasta pois heti ensiavun jälkeen. (HäSa)

Menot