Uutiset

Humppila on uniikki jo seitsemättä kertaa

Uniikki Humppila -päivät avaa jälleen ovet humppilalaisten taidekäsityön ammattilaisten työtiloihin ja myymälöihin. Seitsemättä kertaa toteutettavien päivien teema on tänä vuonna Kestävästi kaunista. Kohteissa kävijät pääsevät tutustumaan uusiin tuotteisiin, näyttelyihin ja taitaviin tekijöihin sekä seuraamaan työnäytöksiä. Kohteet ovat avoinna päivittäin 20.-23.6. kello 12 – 17

Uniikkiryhmässä mukana olevat yrittäjät ovat Ateljé Heljä, Taidetakomo Tuuli Wirman, Tilkkutex, Puusepänliike Tuulipuu, Keräilytavaranäyttely Pekka Leino, Bianco Blu ja Villa Ainoa.

Uniikki-päivät on siirtynyt heinäkuusta kesäkuulle ja hieman tiivistynyt. Uniikki humppila -päivät avaa Hulvaton Humppila -markkinatapahtuma lauantaina 19.6. kello 10-16. Uniikki-päivien aikana on runsaasti myös muita tapahtumia muun muassa Vanhan aseman päivä, yhteislaulua, Hippo-perheliikuntatapahtuma ja Hulvaton-konsertti.

Lisätietoja löytyy Humppilan kunnan nettisivuilta. (HäSa)

Päivän lehti

25.11.2020

Fingerpori

comic