fbpx

Hunneja odotellessa

 

Kaikki kansainvaellukset ovat alkaneet siitä, että elintila käy ahtaaksi, joko soppakattilan ääressä tai pankin jonossa.
 
Euroopan asujaimisto on monta kertaa mennyt uusiksi tulokkaiden pyyhkiessä alleen alkuperäisväestön. Milloin normannit ovat työntäneet keltit tieltään, milloin suomalais-ugrilaiset heimot saamelaiset.
 
Kun jaarli Birger aikoinaan aloitti linnoitustyöt Vanajaveden rannalla, ei hän olisi osannut kuvitellakaan, että läheisen saaren länsipuolella olevaan salmeen nousisi joskus mahtava vallitus. Birger oli tottunut siihen, että uhka nousee idästä, niin kuin kaiken poroksi polttava aurinko. Tuskin hän osasi kuvitella sitäkään, että saaressa olisi joskus elinvoimainen ja rikas kaupunki. 
 
Olen ilolla seurannut moottoritien avohaavassa tapahtuvia massiivisia vallitustöitä. Konstantinopolin muurien lopullinen muoto alkoi hahmottua vasta satojen vuosien uurastuksen jälkeen. Täällä kaupunginmuurin suunnitteluun kului 50 vuotta mutta rakentamiseen menee vain muutama. Hyvin suunniteltu on tosiaan puoliksi tehty.
 
Pian uusi muurimme suojaa kaupunkia tehokkaasti lounaan suunnasta nousevia talouslamoja vastaan. Upeasti varustellut kauppakeskukset saattavat lähestyvät laskusuhdanteet ristituleen tehokkaammin kuin Axel von Arbinin vuonna 1776 haaveilemat Hämeen linnan uudet vallitukset. Kun kassakoneiden käyttäjät väsyvät liikaa, on vallituksen asuinkasarmeista saatavissa nopeasti apujoukkoja. Jos Giovanni Giustinianilla olisi 1453 ollut johdossaan vastaava nerokas puolustusjärjestelmä, Instanbul olisi yhä Konstantinopoli.
 
Mitään taistelua ei kuitenkaan voiteta ilman karvaita uhrauksia. Kun talouslama alkaa vyöryä kohti Hämeenlinnaa, Tiiriön etuvarustukset ottavat vastaan ensimmäisen iskun. Ikävä kyllä etuvarustuksien käy, kuten niiden pitääkin käydä. Ne tuhoutuvat, jotta kaupunki pelastuu. Jos taistelussa pahoin heikentynyt lama jaksaa vyöryä kaupunginmuurille, se on jo helposti lyötävissä.
 
Meidän kannattaa muureja rakentaessamme muistaa kuitenkin se, että kun suljemme jotakin ulos, 
suljemme myös itsemme sisään. Satunnaisen kulkijan lähestyessä kaupunkia Turuntietä pitkin ei edessä avaudu lämmin äidinsyli vaan olan yli kyräilevä, kivinen ja muriseva isäpuoli. 
 
Kehitystä ei voi kuitenkaan pysäyttää. Jos halutaan kasvaa ja paisua, uhrauksia on tehtävä. Kaikkeen tottuu ja lohduksi voi kerrata, mitä aikalaiset tuumasivat vuonna 1886 Raatihuoneen peruskiven muuraamisen aikoihin. Kun joskus tämä kaupunki katoaapi…
 
Sillä lopulta kaiken on kadottava. Hunnit tulevat aina.

Menot