Uutiset

Huoli Kankaantaan koulun kohtalosta kasvaa

Hämeenlinnan kaupungin opetustoimi valmistelee koko kaupunkia koskevaa kouluverkkouudistusta. Viime syksystä viisastuneena opetustoimi on lähettänyt vanhempainyhdistyksille tietoa asioiden valmisteluvaiheista ja pyytänyt palautetta.

Nyt todellakin on kaupunkimme kouluverkon tulevaisuuden kannalta keskustelun ja pohdinnan aika. Kouluviraston virkamiehet tekevät lapsilukulaskelmia ja pudottelevat lehtihaastatteluissa (muun muassa Leena Eskola-Eklundin haastatus 30.1.2006 Hämeen Sanomissa) kesken valmistelun ilmoille jatkuvasti ajatuksia, jotka on suunnattu Kankaantaan koulun säilyttämistä vastaan.

Miksi keskeneräisessä valmisteluvaiheessa virkamiehet kohdistavat vaatimuksia poliittisiin päättäjiin ”rohkaistumaan ja äänestämään oikein.” Mikä tässä kouluverkkoasiassa on oikein ja mikä väärin?

Se mikä virkamiehen pöydässä näyttää oikealta, on kymmenissä kankaantakalaisissa lapsiperheen pöydissä kauhistus. Kaikessa hiljaisuudessa ja näennäisavoimessa valmisteluvaiheessa opetustoimessa suunnitellaan argumentteja keskusta-alueen yhden koulun lakkauttamiseksi, ja aina tähtäin osoittaa Kankaantaakse.

Miksi, kysymme me kankaantakalaiset vanhemmat?

Miksi Hämeenlinnan kaupunki ei kunnioita perinteitä ja vanhaa opinahjoa, joka täyttäisi remontoituna mitä parhaiten nykyopetuksen laatuvaatimukset ja kankaantakalaisten perheiden perustarpeet kaupungin palveluista alueellamme?

Kun kaikessa hiljaisuudessa opinahjoamme ollaan virkamiesten pöydässä lakkauttamassa, me kankaantakalaiset vanhemmat haluamme saada jo valmisteluvaiheessa tietoa siitä minne meidän eri laskelmien mukaiset noin 70-90 lastamme on aikomuksissa ohjata tulevaisuudessa kouluun? Miten vilkkaan lapsiperhealueen koulun lakkauttaminen vaikuttaisi muun muassa Myllymäen kouluun, joka on jo nyt täynnä?

Suunnittelevatko virkamiehet kankaantakalaislasten lähettämistä Miemalan kouluun vai Normaalikouluun? Näistä aikeista puhutaan kylällämme luistinradalla, koulun ja päiväkodin pihassa ja ruokakaupan kassalla lähes päivittäin ja valmistelevien virkamiesten aatoksia vain arvaillen.

Me täällä Kankaantakana tiedämme miksi koulumme, 111-vuotias puurahjus, on tärkeä. Lapsemme tietävät sen eikä kukaan heistä kaipaa virtaviivaista ja modernia kivirakennusta hulppeine jumppasaleineen ja auditorioineen. Haluamme pitää mukavan puukoulumme, joka tarjoaa hyvän, luonnonmukaisen ja turvallisen oppimisympäristön lapsillemme.

Toivomme poliittisten päättäjien aikanaan tänä keväänä kouluverkkoselvityksen päätöksen ollessa käsillä kuulevan ja ymmärtävän kankaantakalaisten äänet, kun kaupunkimme valmistelevat virkamiehet eivät meidän kankaantakalaisten ääntä millään usko.

Kankaantaan koulun

vanhempainyhdistys

Kankaantaan asukasyhdistys

Hämeenlinna

Päivän lehti

4.6.2020