Kolumnit Uutiset

Huono tavara vaatii kovan mainoksen

Valtakunnalliset tiedotusvälineet ovat viime päivinä paikanneet nukahdustaan, joka niille sattui vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen. Media ei tuolloin ollut valppaana vaalirahoituksesta, josta käydään edelleen käräjiä kuin Lahden hemo-hiihdoista konsanaan.

Nyt puolestaan on seurattu sekuntikellon kanssa, ketkä valtuutetut ja varavaltuutetut myöhästyvät vaalirahoituksensa ilmoittamisesta. Kolmisentuhatta liki kahdestakymmenestätuhannesta ei ilmoittanut ajoissa. Voi niitä, jotka laiminlyövät velvollisuutensa; he ovat huonoja ihmisiä ja kelvottomia päättämään yhteisistä asioista.

Tosiasia on kuitenkin se, ettei tavallisia ihmisiä kiinnosta pätkääkään, paljonko joku valtuustosalin takarivin Taavi tai humppilalainen varavaltuutettu on rahaa vaaleihin käyttänyt. Yllätys ei ole sekään, että usein ei senttiäkään, ei omia saati vieraita.

Eivät vaalirahoitustiedot kuitenkaan aivan yhdentekeviä ole, sillä ne tyydyttävät uteliaisuutta ja synnyttävät kateutta eli ne täyttävät koko lailla hyvän uutisjutun kriteerit. Julkkikset ja muut erikoisuudet kiinnostavat aina.

Julkisuutta on sekä ostettua, että ansaittua. Muuan espoolainen Kimmo Oila (kok.) poltti rahaa kuntavaaleissa lähes 35 000 euroa, helsinkiläiskokoomuslaisten Risto Rautavan ja Arja Karhuvaaran paikat maksoivat nekin 30 000 euroa kappale.

Valmiiksi tunnetut puolustusministeri Carl Haglund (r.), kentsujen kesken Harry Potter vaan, laittoi toisten rahoja parikymmentätuhatta ja telakkaministeri Jan Vapaavuori (kok.) osti vaalitunnettuutta yli kymppitonnilla.

Hämeenlinnassakin kuiskutellaan tuoreesta kunnallismiehestä, joka hassasi kuntavaaleihin lähes puolet edellisen vuoden ansioistaan. Tämän syvemmälle asiaan ei kannata sukeltaa, jotta poliisin aloittamattomien tutkintapyyntöjen pino ei enää kasvaisi.

Vaikka kansalaiset saattavat kadehtia kunnanpamppujen kokouspalkkioita, niillä ei kateta edes koko vaalikauden aikana kymmenien tuhansien vaalikuluja. Kallis vaalikampanja, joka johtaa läpimenoon, ei millään mittarilla ole taloudellisesti kannattava sijoitus. Sitä paitsi raha yksin ei edes ratkaise menestystä, jos kohta ei siitä haittaakaan ole. Viimeinen sana on aina äänestäjän.

Olisi sinisilmäistä väittää vaaleihin törsänneiden olevan liikkeellä pelkästään rakkaudesta lajiin. Yllättävän moni on valmis hiukan maksamaan päästäkseen sorkkimaan yhteisiä asioita, tavoiteltuun vallan kahvaan.

Selvä pettymys vaalirahailmoituksissa on se, että maksajien kohdalta ei löydy isoja rakennusliikkeitä, osuuskauppoja, kiinteistöjalostajia tai pankkeja. Ajat, jolloin yritykset olivat aidosti kiinnostuneita, keitä valtuustoihin valitaan, ovat lopullisesti ohi.

Yrityksille riittää näinä ankeina aikoina jo se, etteivät kunnallispoliitikot kohtuuttomasti häiritse ja vaikeuta niiden toimintaa. Suomessa ei toistaiseksi olla tilanteessa, että työrauhasta ja suojelusta tarvitsisi kenelläkään mitään maksaa.

Päivän lehti

31.3.2020