Uutiset

Huostaanoton kipuilua ja onnenhetkiä

Huostaanotettujen lasten arjesta kertova dokumentti Ikuisesti sinun sai yleisönsä tunteikkaaksi isänpäivän iltana Hämeenlinnassa elokuvateatteri Maximissa.

Kutsuyleisö koostui sijaisvanhempina toimivista, sellaisiksi haluavista, lastensuojelun alalla työskentelevistä sekä huostaanotetuista lapsista itsestään. Näytöksen jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus keskustella ohjaajan, dokumentaristi Mia Halmeen kanssa.

-Olen itkenyt jo kaksi näytöstä. Aihe tulee niin liki, tunnustaa tilaisuuden järjestäneen Hämeen perhehoitajat ry:n sihteeri, hattulalainen Hanna Hakala, jonka perheessä on kolme sijoitettua lasta.

-Elokuva on hyvin tehty. Lasten kommentit tuntuivat ihan tutuilta. Sitä arkeahan se on, kommentoi yleisöstä nainen, joka työskentelee laitokseen sijoitettujen lasten parissa.

Tulevan sijaisperheen isä oli elokuvan nähtyään ristiriitaisissa tunteissa.

-Eihän tuo arki kauhean pahalta vaikuttanut. Tuli aika leppoinen kuva. Ajattelin, että se on paljon rankempaa.

-Todellisuus on paljon rankempi, huudetaan yleisöstä, mutta silti kukaan sijaisvanhemmista ei pyydettäessä uskalla kertoa arjen rajuimmista puolista.


Lastensuojeluun tulossa lainmuutos

Yleisön mielessä pyöri myös lastensuojelulakiin ensi vuoden alusta lähtien tuleva muutos, joka velvoittaa resurssipulassa jo nytkin vellovat kunnat sijoittamaan lapset ensisijaisesti perheisiin ja vasta pakkotilanteessa laitoksiin. Tällä hetkellä perhesijoituksessa on vain 30 prosenttia huostaanotetuista ja loput laitoksissa.

-Onhan pieni lapsi vaikea laittaa laitokseen, jos ärräpäät ja vittu lentävät siellä koko ajan (teinien suusta), laitostyöntekijä toteaa.

-Tilanne voi olla sama myös kotona, jossa nuoret kiroilevat. Onko tuo nyt jeesustelua, kuuluu yleisöstä.

Mia Halme muistuttaa, että perheisiin sijoittamisessa ei ole itua, jos kunnilla ei ole rahaa eikä voimavaroja tukea sijaisperheitä.

-Laitos ainakin on ja pysyy.


Tunteet veivät myös ohjaajaa

Ohjaaja Mia Halme myöntää, että kuvausprosessin aikana tunteet velloivat myös hänen sisällään.

-Olen melkoinen itkupilli. En pystynyt olemaan vain kylmänä sivussa, vaan itkin usein jo ennen kuin kuvattavat itse. Se oli aika vaikeaa, kun toimin samalla elokuvan äänittäjänä.

Ohjaaja vietti ennen kuvauksia pitkiä aikoja perheiden ja lasten parissa, jotta luottamus syntyi ja mahdollisti aidon dokumentoinnin.

Sijaisvanhempana pitkään toiminut nainen kysyi Halmeelta sunnuntain elokuvanäytöksessä, miten ihmeessä Halme sai luvan kuvata huostaanotettuja.

-Me (sijaisvanhemmat) taas olemme pienimmästäkin hirsipuussa ja saamme sanktioita, nainen kertoo.

-Elokuvassakin esiintyvä sosiaaliviranomainen oli sitä mieltä, että aihe on niin tärkeä, Halme vastaa.

Saatuaan luvat myös biologisilta vanhemmilta, sijaisvanhemmilta ja lapsilta hanke eteni.


Taustatyö toi oivalluksen

Halmeen kiinnostus aiheeseen lähti omasta lähipiiristä, johon kuuluva tyttö asui sijaisperheessä 7 ikävuodesta 19:ään.

-Seurasin jaettua rakkautta ja kipuilua. Kodit olivat hyvin erilaiset, ja häntä rakastettiin niissä eri lailla, mutta molemmat tavat olivat tarpeellisia. Minua alkoi kiinnostaa, miten voimakas lapsen ja biologisen vanhemman suhde on. Kun suhde on näkymätön, se voikin olla vahvempi kuin muuten.

Halmeella on kolme lasta, joista hän ei voisi koskaan kuvitella olevansa erossa. Biologisia vanhempia haastateltuaan ja heidän tarinansa kuultuaan hän oivalsi pelottavan totuuden.

-Jos elämäni olisi mennyt piirun toiseen suuntaan, tämä olisi voinut tapahtua minulle. (HäSa)