Uutiset

Hurriganesin musiikin kautta suurille estradeille

Kun Ilkka Koivula päräytti 9-vuotiaana bändinsä rumpalina koulun kulttuurikilpailuissa Hurriganesin esitystä imitoivan rumpusoolon, ei hän osannut aavistaa ranualaiskoululaisten reagointia – yleisö katsoi alkuun suut avoimena, mutta villiintyi sen jälkeen ennen kokemattomasti ja ryntäsi esiintymiskorokkeen tuntumaan. Vastaavaa ei pohjoisen paikkakunnalla ollut ennen kuultu ja koettu.

Silloinen opettajakunta reagoi omalla tavallaan, mutta se onkin aivan toinen juttu.

– Pikkupojan mieleen jäi kaihertamaan yleisön reagointi. Musiikin kautta esiintyminen tuli tutuksi, mutta näyttelemisestä en osannut silloin edes haaveilla. Olin ujo poika, Ilkka Koivula muistelee nyt Hämeenlinnan teatterin lämpiössä.

Mutta niin vain tie vei teatterimaailmaan legendaarisen Jouko Turkan opein. Samalle polulle astui myös velipoika Pertti Koivula.

Suurelle yleisölle Koivula tuli tutuksi tv:n ja elokuvan kautta. Hän on näytellyt noin 30 elokuvassa, viimeiset isot työt olivat kahden Täällä Pohjantähden alla -elokuvien filmatisoinneissa. Koivula näyttelee myös tuoreessa, paljon kiitellyssä Aki Kaurismäen Le Havre -elokuvassa.

Hämeenlinnan teatteriin Koivula tuli viime syksynä Ilimari Jauhisen teräksisen takavyön mukana. Näytelmä saavutti loistavan menestyksen.

– Se oli poikkeava kokonaisuus, kun perinteiseen näytelmään kytkettiin myös urheilijoita. Kokemuksena huikea, löysin itsekin uutta urheilumaailmasta, muun muassa yhteishengen kokonaisvaikutuksesta, Koivula sanoo.

”Tykkään molemmista”
Nokialla asuva Koivula ajaa vuoden aikana 60–70 000 kilometriä. Nyt ovat meneillään esitykset sekä Hämeenlinnassa että Varkaudessa.

– Talvikaudella keskityn pääsääntöisesti teatteriin, kesäisin tehdään enemmän elokuvatöitä.

Itse näyttelijän työ ei Koivulan mukaan juuri muutu teatterin ja elokuvan välillä, tilanne on vain kovin toisenlainen.

– Teatterissa yleisö on läsnä. Siinä syntyy aina vuorovaikutussuhde, mikä vaikuttaa lopputulokseen. Vaikka näyttelijä antaa kaikkensa, vieressä seuraava yleisö kannustaa vielä parempaan ikään kuin urheilussa. Palaute tulee myös välittömästi, mikä on hyvä asia, Koivula toteaa.

Elokuvafilmatisoinnissa näytellään kameralle: – Kuvaustilanteessa täytyy kuvitella olevansa tekemisissä yleisön edessä. Tilanne on näyttelijän kannalta kovin toisenlainen.

Filmatisoinneissa esitys henkilöityy hyvin usein jopa yhteen näyttelijään.

Koivula ei ryhdy kelpo ammattimiehen tapaan erottelemaan elokuva/tv:n ja teatteriesitysten erilaisuutta tai paremmuutta.

– Kukapa omiaan lapsiaankaan pistää paremmuusjärjestykseen, Koivula heittää vastakysymyksen – syystä.

Lopputuloksissakin on eroa. Ilkka Koivula sanoo elokuvan henkilöityvän yleensä harvoihin ihmisiin, teatterissa lopputulos on kollektiivisempi.

– Teatterissa pääsee myös vaikuttamaan enemmän lopputulokseen, elokuvaroolissa reunaehdot on saneltu pitkälti ennakkoon.

”Väliin oikein isolla pensselillä”
Koivula ei myöskään innostu erilaisten tyylilajien vertailusta – kaikki käy.

– Kyllähän sitä pistää mielellään välillä oikein isolla pensselillä räyhäkkäästi, esimerkiksi kesäteatterissa. Väliin sopii syvällisempi ja pieni-ilmeisempi, syvää draamaa sisältävä esitys. Siinähän se työn kiehtovuus on, kun samanlaisia kokonaisuuksia ei ole.

Pienen pohtimisen jälkeen Ilkka Koivula sanoo näyttelijän työnkuvassa tapahtuneen muutoksia hänen ammattiuransa aikana, siis vuodesta 1990.

– Teatterissa on nähtävissä samanlainen muutos kuin koko yhteiskunnassa. Ennen töitä tehtiin, jotta voidaan väliin nauttia vapaa-ajasta. Nyt halutaan nauttia enemmän vapaa-ajasta, johonkin väliin yritetään sovittaa työtehtäviä.

Juttu julkaistiin Hämeenlinnan Viikkouutisissa 18.11.2011.