Uutiset

Husgafvel ja Kuutschin seitsemänneksi SM-parketilla

Hämeenlinnan seudun Pivotkerhon pari Elias Husgafvel ja Alessandra Kuutschin ei yltänyt kärkisijoille Salossa viikonvaihteessa pyörähdellyissä latinalaistanssien SM-kisoissa. Pivotin pari ylsi nuorisoluokan 31 parin kisassa seitsemänneksi.

Ensimmäiseltä kierrokselta Husgafvel ja Kuutschin pääsivät toiselle karsintakierrokselle suoraan ilman re dance -kierrosta. Toiselta kierrokselta pari jatkoi semifinaaliin lähes täysillä tuomarikseilla, mutta kisapäivä katkesi kuitenkin niin tanssijoiden kuin taustatiiminkin suureksi tyrmistykseksi semifinaaliin jälkeen. Finaalista putoaminen oli yllätys, sillä pari esitti semifinaalissa parasta osaamistaan.

Myös Pivotkerhon seniori 3 -luokan pari Juha Poutiainen ja Heli Poutiainen osallistui avoimen Salon SM-kisoihin. 34 parin kisassa hämeenlinnalaiset eivät selvinneet semifinaaliin saakka.

Avoimen senioriluokan tanssijat ovat pääsääntöisesti seniori 1- ja 2-luokan kilpatanssijoita. Poutiaisten lisäksi vain kolme muuta seniori 3-luokan kilpatanssiparia lähti haastamaan selvästi nuorempia kilpakumppaneitaan.

Poutiaisten kisapäivä lähti hyvin käyntiin. He tanssivat suoraan neljännessemifinaaliin ilman re-dance kierrosta. Neljännessemifinaalissa sattuneesta tapaturmasta huolimatta Poutiaiset pystyivät tanssillisesti ehjiin suorituksiin, mutta se ei kuitenkaan tiukassa kilpailussa riittänyt tällä kertaa semifinaalipaikkaan.

Seniori 3 -luokan pareista Poutiaiset ylsivät kuitenkin parhaaseen sijoitukseen.

SM-kisojen eri luokkien mestareiksi tanssivat Kuopion Lassi Kokkonen ja Saaga Bruun (juniori 2 -luokka). Jyväskylän Antti Kapanen ja Ada Varstala (nuorisoluokka), Helsingin Marius Toperczer–Muresan ja Claudia Ketonen (champion-luokka) ja Helsingin Mikko Kemppe ja Johanna Raatikainen (senioriluokka).

Asiasanat

Päivän lehti

27.1.2020