Uutiset

Huskies nosti Rautamaljan

Hämeenlinnan Huskiesin komea kausi amerikkalaisen jalkapallon 2. divisioonassa sai hienon päätöksen, kun joukkue pääsi nostamaan Rautamaljan merkkinä sarjan mestaruudesta. Kaurialassa pelatussa finaalissa kaatui Hanko Sun City lukemin 35–8. Päävalmentajalla Juha-Matti Jokisella oli voiton jälkeen fiilis katossa samoin kuin koko joukkueella.

– Olen ollut kauan mukana jenkkifutiskuvioissa ja pelannut Tigersissa, mutta ikinä en ole ollut voittamassa mitään mestaruutta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hämeenlinnalaisjoukkue voittaa jonkun sarjan mestaruuden tässä lajissa, ja se on hienoa. Olimme hyviä pitkin kautta. Meillä on iso ja hyvä pelaajarinki, ja jokainen teki paljon töitä, Jokinen kehui omiaan.

Hanko teki alusta vaikean

Koko kauden aikana Huskies hävisi vain yhden ottelun ja sen maalisuhde +348 oli sarjassa täysin ylivoimainen. Runkosarjan kaksi ottelua finaalivastusta Hankoa vastaan päättyivät Huskiesin hyväksi maalierolla 94–0, jonka perusteella moni varmasti piti mestaruutta varmana.

Hanko kuitenkin lähti otteluun vahvasti, ja avausneljänneksen jälkeen tilanne oli 0–0. Jokisen mukaan kotijoukkueen kenttäasemat olivat alussa vaikeita.

– Puolustus pelasi kuitenkin hyvin, ja pikkuhiljaa aloimme saada parempia asemia ja hyökkäyskin alkoi toimia. Hanko teki matsista tiukan, mutta loppujen lopuksi koko joukkueemme pelasi jälleen hyvällä tasolla. Tämä oli hieno peli ja hieno tapahtuma, Jokinen iloitsi.

Toisella neljänneksellä Huskies sai pistehanat auki ja marssi lopulta selvään voittoon. Niclas Carpelan heitti neljä touchdownia, joista kaksi vastaanotti Juhani Kähönen, yhden Sinh Thu ja yhden Asko Mäntymäki, jolle maalisuoritus oli uran ensimmäinen. Janne Moisio juoksi yhden touchdownin. Tomi Jokinen potkaisi neljä lisäpisteyritystä, joista kolme onnistui. Yksi lisäpiste pelattiin kahden pisteen arvoisesti Juuso Alakosken kautta.

Huskiesin puolustuksesta nousi esiin kymmenen taklausta pommittanut Teemu Kuusisto, joka valittiin ottelussa kotijoukkueen parhaaksi pelaajaksi. Koko ottelun arvokkaimpana pelaajana palkittiin pelinrakentaja Carpelan, joka oli yksi mestaruuden avainmiehistä.

– Olen todella onnellinen. Olemme tehneet niin paljon duunia tämän eteen, ja itsell��ni päivät ovat venyneet todella pitkiksi, koska kuljen Espoosta. Mahtavaa, että saimme tällaisen palkinnon. Mestaruus hyvittää kaiken, Carpelan sanoi.

Arvokkaimman pelaajan palkintona oli matka Lontooseen NFL-otteluun. Carpelan on aiemmin urallaan pokannut vastaavia kunniamainintoja, mutta itse palkinto ei hänen mukaansa ole ikinä ollut niin hyvä kuin tämän vuoden Rautamaljassa.

– Olen kerran käynyt Lontoossa katsomassa peliä ja se oli törkeän siistiä. Olen ihan hullu NFL-fani, joten palkinto on mahtava.

Ensi kaudella 1. divisioonaan

Huskies hakee ensi kaudeksi paikkaa 1. divisioonassa. Seuran puheenjohtajan Teemu Lahden mukaan kriteerit olisivat täyttyneet jo tällä kaudella, joten paikka on käytännössä varma.

– Organisaatiomme on valmis 1. divisioonaan. Siellä kyseeseen tulevat amerikkalaiset vahvistukset, jotka ovat suurin kuluerä budjetissa. Se on nähty, että ilman amerikkalaisia 1. divisioonassa ei oikein pärjää, Lahti kertoi.

Kamppailua Rautamaljasta oli Kaurialassa seuraamassa 698 katsojaa, ja Huskiesin ottelut keräsivät hyvin yleisöä läpi kauden.

– Pullerillakin pelatuissa peleissä katsojia oli paljon, mutta Kaurialassa pystyimme järjestämään kunnon tapahtuman. Finaalissa porukka kannusti mahtavasti. Toivottavasti ykkösessä lehterit ovat aina täynnä, Lahti toivoi. (HäSa)

Asiasanat