Uutiset

Huskies sai puolustukseensa lisää kokoa ja voimaa

Päättyneellä kaudella amerikkalaisen jalkapallon 1. divisioonan mestaruuden voittanut ja ensi kaudeksi lajin pääsarjaan Vaahteraliigaan noussut Huskies vahvistaa rivejään puolustuksen linjamiehellä Jani Lindqvistillä. Lindgvist ja hämeenlinnalaisseura solmivat ensi kesän kattavan sopimuksen.

Lindqvist voitti viime kaudella kuopiolaisen Steelersin riveissä 1. divisioonan säkitystilaston 7,5 säkillään, joilla vastustajan pelinrakentajaa vietiin taaksepäin 56 jaardia. 27-vuotias pelaaja on pelannut amerikkalaista jalkapalloa neljä vuotta. Ennen lajiin vaihtamistaan 191-senttinen ja 110-kiloinen järkäle pelasi jääkiekkoa ja salibandya.

– Jenkkifutiksessa ensimmäiset kaksi vuotta menivät itse peliä opetellessa. Sen jälkeen treenaus ja pelaaminen alkoivat kulkea. Kausi 2015 oli oikeastaan läpimurtokauteni, kun Steelers voitti 2. divisioonan mestaruuden ja minut palkittiin kauden päätteeksi sarjan parhaan pelaajan MVP-palkinnolla, Lindqvist kertoo urastaan.

Omana vahvuutenaan puolustaja pitää nopeuttaan.

– Tykkään pelata isoja pelaajia vastaan, koska silloin pääsen käyttämään kentällä parhaiten nopeuttani, hän arvioi.

Huskiesin päävalmentajalle Stan Bedwell on tyytyväinen 1. divisioonan parhaan puolustuksen linjamiehen sopimuksesta.

– Hän ei ole välttämättä kovin tunnettu pelaaja, koska on pelannut alemmilla sarjatasoilla. Uskon kuitenkin, että kesällä 2017 kaikki tietävät, kuka hän on, Bedwell sanoo.

Asiasanat

Menot