Uutiset

Huskiesille voitto kotiavauksesta

Hämeenlinnan Huskies jatkaa neljän pelin jälkeen tappioitta amerikkalaisen jalkapallon 2. divisioonassa. Sunnuntaina Huskies kukisti kauden ensimmäisessä kotiottelussaan Kaurialassa helsinkiläisen Wolverines II:n pistein 35–7.

Ottelun ensimmäisellä puoliskolla Huskies teki kaksi touchdownia. Kolmas neljännes alkoi vauhdikkaasti, kun molemmat joukkueet juhlivat touchdowneja heti ensimmäisillä hyökkäysvuoroillaan. Myös Huskiesin toinen hyökkäysvuoro päättyi touchdowniin, mutta se hylättiin Sinh Thun tuuletuksen vuoksi. Wolverinesin maali tuli juoksusta suoraan avauspotkun jälkeen. Huskiesin puolustus jatkaa siis edelleen puhtaalla pelillä, sillä sitä vastaan ei ole tehty yhtäkään touchdownia.

Kotijoukkueesta Ari-Pekka Reinikainen teki kaksi juoksumaalia ja Janne Moisio yhden. Niclas Carpelan heitti kaksi maalia, joista toisen otti kiinni Ville Kettunen ja toisen Jarno Uitto. Tomi Jokinen onnistui lisäpistepotkuissa sataprosenttisesti.

Tällä kaudella 16 touchdownia heittänyt pelinrakentaja Carpelan oli tyytyväinen voittoon, mutta ei joukkueensa peliin.

– Ammuimme itseämme jalkaan enemmän kuin yleensä. Olimme monta kertaa lähellä, mutta pisteitä jäi kentälle. Oli kuitenkin tosi hauskaa pelata Kaurialassa hyväkuntoisella nurmikentällä. Vastustajakin oli tähänastisista paras.

Huskies on sarjataulukossa ylivoimainen ykkönen, ja siitäkin on herännyt keskustelua, pelaako joukkue oikeassa sarjassa. Pitkään lajin kuvioissa pyörinyt Carpelan on sitä mieltä, että Huskies pärjäisi myös 1. divisioonassa.

– Voisimme voittaa pelejä varsinkin, jos ne pelattaisiin vain suomalaisilla pelaajilla. Tämän kauden pari ensimmäistä vastustajaa olivat heikompia kuin odotin tässä sarjassa olevan. Se on yllättänyt, ettei puolustustamme vastaan ole tehty vielä yhtään maalia, Carpelan myönsi. (HäSa)

Asiasanat