Uutiset

Huskiesin hyökkäys murskasi Indiansin

Myös amerikkalaisen jalkapallon 1. divisioonan Hämeenlinna Huskies hoiti kotijoukkueen tehtävänsä kunniakkaasti Kaurialan lauantai-iltapäivässä. Huskies kukisti 1. divisioonassa kaikki kuusi otteluaan hävinneen Kouvola Indiansin varsin helposti pistein 74–14.

Ottelu ratkesi käytännössä heti alussa. Huskiesin Archibald Barnes palautti Kouvolan aloituspotkun touchdowniksi liki 90-jaardisella juoksulla. Tämän jälkeen Huskies potkaisi aloituspotkunsa kahdesti onside eli ehti palloon potkun jälkeen ennen Indiansia. Pelinrakentaja Stan Bedwell tavoitti näiden hyökkäysten päätteeksi Xavier Ajuwonin ja Ottopekka Leskisen, ja Hämeenlinna johti ennen kolmen minuutin täyttymistä jo 21–0 ennen kuin Indians-hyökkäys oli päässyt kentälle kertaakaan.

Ensimmäisen neljänneksen loppuun Velipekka Jaakonsaari (aloituspotkun palautus) ja Jani Heinisalo (Bedwellin syöttö) lisäsivät vielä johtoa, kun taas Troy Rice teki kahdeksan pisteen suorituksen kouvolalaisille. Puoliaikatilanne oli jo 54–8, kun Bedwell ja Jaakonsaari juoksivat kaksi touchdownia lisää ja Pekka Tirri koppasi Bedwellin syötön ja juoksi vielä yhden maalin.

Ensimmäisen puoliajan lopussa Bedwell antoi pelinrakentajan tonttinsa Lari Siitoselle ja siirtyi valmentamaan. Muutkin vaihtopelaajat pääsivät kokeilemaan, ja toinen puoliaika olikin tasaisempi. Leskinen, Juuso Alakoski ja Samu Mäkinen kirjauttivat toisella puolikkaalla touchdownin mieheen. Potkaisija Tomi Jokinen osui 11 lisäpistepotkustaan kahdeksan. Indiansin viimeisen maalin juoksi pelinrakentaja Taylor Palmer.

Puolustus pelasi päävalmentajankin virkaa toimittavan Bedwellin mielestä ajoittain hyvin, mutta taklaamisessa on eniten parannettavaa. Lauantaiset voittolukemat olivat kuitenkin melko odotetut.

– Tiesimme olevamme vahvempi joukkue kuin Kouvola. He ovat nuoria ja heillä on selvästi todella vähän pelaajia. Meille tärkeää oli, että toteutimme pelisuunnitelmaamme, kukaan ei loukkaantunut ja nuoret pelaajat opettelivat pelaamaan.

Huskiesin kausi jatkuu ensi lauantaina Kaurialassa Kuopio Steelersiä vastaan. Myös silloin pelataan kahden ottelun tapahtuma, kun Lady Huskies emännöi ensin liigapelissään Oulu Northern Lightsia. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

2.6.2020