Uutiset

Husseinin koukuissa oikea osoite

Hämeenlinnan Kisa on saanut irakilaisesta Psdkmohanad Husseinista hyvän edustajan nyrkkeilykehiin. Vajaan vuoden Suomessa asunut 28-vuotias Hussein antoi näytteen taidoistaan kotiyleisölleen lauantaina Tavastia-areenassa isketyissä Kisan 100-vuotisjuhlakisoissa. Neljännen ottelunsa Suomessa mäiskinyt Hussein kukisti sarjan 69 kiloa ottelussa yksimielisellä tuomaripäätöksellä tamperelaisen Boxing Team Hervannan Raul Santanan. Husseinille voitto oli kolmas Kisan väreissä.

Kisalainen ratkaisi ottelun hyvillä koukkusarjoillaan. Hussein jaksoi painaa päälle hyvin myös koko ottelun (kolme kolmen minuutin erää).

– Kyllä oli kova ottelu, mutta onnistuin iskuissani ihan hyvin. Tekniikkanikin pysyi kasassa koko matsin ajan, Hussein puhkui.

Husseinin vastustajakaan ei ollut mikään eilisen teeren poika. 20-vuotias Santana otteli vasta kolmatta kertaa yleisessä sarjassa, mutta kokemusta kaverilla on yllin kyllin poikasarjoista.

– Tänään en kuitenkaan jaksanut ihan loppuun saakka, myönsi Santana.

Psdkmohanad Hussein on päässyt hyvään kuntoon valmentajansa Antero Kainulaisen johdolla. Kainulaisen mielestä mies otteli lauantaina erittäin hyvin.

– Hän jaksaa painaa täysillä väsyneenäkin. Miehen kädet pelaavat, vaikka jalat ovat välillä pois pelistä. Rohkeasti otellut Tampereen kaveri tarjosi tänään hyvän vastuksen, mutta tällä kertaa koukkusarjat voittivat suorat iskut, Kainulainen kuvaili.

Hussein on kokenut nyrkkeilijä, joka on otellut kotimaassaan lähes sata matsia. Kisan salilla mies on päässyt uudelleen hyvään kuntoon.

– Hän on kehittynyt kovasti viime keväästä. Fysiikkaharjoitukset ovat tuottaneet tulosta, valmentaja Kainulainen kertoi.

Kisalla oli toinenkin edustaja yleisen sarjan otteluissa. Sarjassa 75 kiloa otellut Valtteri Väänänen sai kuitenkin poistua kehästä tappio niskassaan. Porin Pyrinnön Petri Niemi tyrmäsi kisalaisen toisessa erässä.

Tappion kärsi myös hämeenlinnalainen kahden lajin taitaja Shamil Seifulla, joka edustaa nyrkkeilykehissä Riihimäen Kehä-Kettuja. Helsingin Savate Clubin Joona Neuvonen kukisti Seifullan sarjan 81 kiloa ottelussa.

Potkunyrkkeilyssä maailmancupin voiton ja kaksi Suomen mestaruutta saavuttanut Seifulla on palaamassa kehiin tauon jälkeen.

– Potkunyrkkeilyssä olen matsanut viimeksi vuonna 2013, mutta sen jälkeen käsivammat ovat sotkeneet kuvioitani. Nyt olen kuitenkin taas innostunut harjoittelemaan ja otteleminenkin kiinnostaa. Edellisestä nyrkkeilyottelustanikin oli aikaa jo yli puolitoista vuotta, Seifulla muisteli.

Seifulla kärsi lauantaina hajaäänituomion.

– Ihan parastani en kyllä saanut vielä irti. Alkuviikon flunssa taisi verottaa voimia, arveli Seifulla.

Myös hämeenlinnalaisia juniorinyrkkeilijöitä nähtiin lauantaina Tavastia-areenan kehässä. Voittoon ylsi A-poikien 75 kilon sarjassa Kalvolan Iskua edustava Tatu Kemppainen. Hän kukisti toisessa erässä teknisellä tyrmäyksellä VVS:n Nikita Andrianovin.

KalvI:n toinen edustaja Tanja Erman (C-tyttöjen 57 kilon sarja) ja Kisan Elmeri Keskitalo (C-poikien 48 kiloa) hävisivät tällä kertaa ottelunsa. HäSa

Asiasanat