Uutiset

Huuiiiiiii! Äitiiiiiii! Iiiiik!

Tuttu puukäytävä avautuu edessä ja lapsuusvuodet mieleen tuova tervan haju tulvii sieraimiin. Vuoristoradan läheisyys ei tosin enää tuo perhosia lepattelemaan vatsan pohjalle, mutta nostalgiaa ilmassa on sitäkin enemmän.

Aina kuitenkin kasvaa lisää ikäpolvia, joille vuoristorata on uusi ja jännittävä kokemus. Sen todistaa ala-astelaisten tyttöjen lauma, joka kirmaa käytävää pitkin riemusta kiljuen jonottamaan pääsyä ajelulle – ties kuinka monetta kertaa.

Jarrumiehet opastavat laiturilla kyytiläisiä vaunuihin. Turvapuomien kiinnitykset tarkastetaan ja juna on valmiina lähtemään liikkeelle.

Linnanmäen Vuoristorata on yksi harvoista vielä toiminnassa olevista puisista vuoristoradoista, joita kuljetetaan jarrumiesten voimin. Vastaavia ratoja on Euroopassa muutamia, esimerkiksi Tanskassa Bakkenin huvipuistossa.

Suurimmassa osassa huvipuistoja vuoristoratojen junia ohjastavat automatisoidut koneet.

– Tekniikka kehittyy ja koneet ovat halvempia kuin ihmiset, Linnanmäen toimitusjohtaja Risto Räikkönen huokaa.

Linnanmäellä jarrumiehistä luopuminen tietäisi kuitenkin myös luopumista nostalgisesta Vuoristoradasta. Sitä ei ole Räikkösen mukaan haluttu tehdä, koska rata on olennainen osa Linnanmäkeä.

– Joitain vuosia sitten asiakastutkimuksessa kysyttiin, mitä ihmisille tulee Linnanmäestä mieleen. Ensimmäiseksi tuli Vuoristorata ja vasta toiseksi huvipuisto. Vuoristoradan mukana meiltä lähtisi sielu.

Ensimmäinen nousu Vuoristoradan kyydissä on joka kerta täynnä odotusta ja kihelmöintiä. Juna nousee nitkutellen rataa pitkin yli kahdenkymmenen metrin korkeuteen.

Linnanmäen vuoristorata on toimintaperiaatteeltaan hyvin energiaystävällinen. Juna hilataan vaijeria pitkin sähkömoottorin voimalla ensimmäisen mäen huipulle, josta se jatkaa matkaansa omalla painollaan radan loppuun asti.

Jarrumies Ilpo Maaronen selittää, että heidän tehtävänään on hidastaa junan matkantekoa sopivasti, mutta ei liikaa. Jos jarrukahvaa kiskoo liiallisella voimalla voi juna pysähtyä ennen aikojaan.

– Pahimmassa tapauksessa juna täytyy vinssata takaisin mäen päälle. Ensimmäisenä kesänä jätin itsekin junan kerran mäkeen. Siitä sitten viisastuin, Maaronen hymähtää.

Maaronen itse on Linnanmäellä töissä 18. kautta. Viimeiset viitisen vuotta hän on tehnyt jarrumiehen hommia päivätöidensa ohella, ikään kuin harrastuksena.

– Onhan tämä hauskaa vastapainoa töille, vakuutusyhtiö Pohjolan kuljetustoimea vetävä Maaronen nauraa.

Vuoristoradan päältä on hulppeat näkymät yli Helsingin. Parhaimmillaan rata nousee 65 metrin korkeuteen merenpinnan tasolta.

Radan rakenteiden antiikkiselta näyttävä ja helteessä halkeillut puu saa matkustajat epäilemään korkealla kulkevan kyydin turvallisuutta.

– Kestääks tää ihan varmasti, täähän on aika vanha, edessä istuva nainen aprikoi.

Jarrumies Maaronen vakuuttaa, ettei pelätä tarvitse.

– Monet kyselevät, että eihän tämä vain lahoa. Ehkä tässä pelottaa juuri se, että rata on aina ollut tämännäköinen.
Vaikka Vuoristorata on ulkonäöltään sama, ei jäljellä ole enää yhtään alkuperäistä puuta, vaan vanhimmat ovat tällä hetkellä noin viidentoista vuoden takaa.

Pienet teräslaatat radan pystytolpissa kielivät vuosiluvuillaan jokavuotisesta uudistamisesta.

– Lisäksi rata tarkastetaan joka päivä kävellen, katsotaan että kaikki pultit ovat kiinni ja niin edelleen, Maaronen rauhoittelee.

Ensimmäinen alamäki kiihdyttää junan yli kuudenkymmenen kilometrin tuntivauhtiin.

– ÄÄÄÄÄÄÄÄK!

Vatsanpohjasta sieppaa ja huuto tulvii kyytiläisten suusta silkasta riemusta tai silmittömästä kauhusta.

– Välillä kun junan takaosaan tulee lapsensa kanssa äiti, joka ensimmäisessä alamäessä huutaa sydämensä pohjasta, tulee fiilis, että lasketaanpa vielä vähän reippaammin. Laiturilla sitten äiti on aivan shokissa ja muksu huutaa, että uudestaan, Maaronen hymyilee.

Hurja vauhti ei useimmille Vuoristoradan kyytiläisille kuitenkaan ole kauhistus, vaan juuri se asia, jonka takia radan kyytiin pitää päästä joka kesä vähintään kerran.

Huvipuistojen ystävät ry:n jäsen ja innokas Vuoristoradan-kävijä, espoolainen Pia Lindström sanoo, että enää vauhti ei oikestaan tunnu missään.

– Muistan kun olin ensimmäistä kertaa Vuoristoradan kyydissä kuuden tai seitsemän ikäisenä isäni kanssa. Minä huusin kuin syötävä ja isällä oli hauskaa.

Tuosta kerrasta vierähti kymmenisen vuotta ennen kuin Lindström uskaltautui uudelleen Vuoristoradan kyytiin. Sen jälkeen kierroksia onkin tullut pitkälti toista sataa.

– Nykyisin Vuoristorata on mukavan leppoisa laite, tuttu ja turvallinen, Lindström sanoo.

Juna sukeltaa tunneliin ja loppujarrutus alkaa. Jarrumiesten ammattikunta on hyvin miesvaltainen ja se johtuu Maarosen mukaan suurimmaksi osaksi työn raskaudesta.

– Jarrukahvan kiskominen vaatii aika paljon voimaa. Ei tässä ihan hento tyttö pärjäisi.

Linnanmäelle ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa naispuolinen jarrumies saatiin ryhmään mukaan vuonna 1999 ja siellä hän on edelleen.

Jarrumiesten porukka onkin muista Linnanmäen työntekijöistä poikkeava myös siinä, että vaihtuvuus on todella pientä.

– Kentällä vaihtuvuus kaudesta toiseen on puolet tai kaksi kolmasosaa kaikista työntekijöistä ja meillä taas pari-kolme työntekijää kahdestakymmenestä, Maaronen laskeskelee.

Jarrumiehet viettävät Maarosen mukaan paljon aikaa keskenään Vuoristoradalla. Radan rakenteiden sisuksissa sijaitsee muun muassa heidän taukotupansa.

Kaksi minuuttia kestäneen kierroksen jälkeen juna palaa laiturille ja turvapuomit avataan.

Osa kyytiläisistä lähtee saman tien kiiruhtamaan uudelle kierrokselle. Ahkerimmat Vuoristoradan-kävijät ehtivät Maarosen mukaan ajaa radalla jopa sata kertaa saman päivän aikana.

Vuoristorata on lähes joka vuosi ollut Linnanmäen suosituin laite. Kauden aikana sillä ajaa reilusti yli 600 000 ihmistä. Tänä vuonna tosin Linnanmäen uusi maailmanpyörä Rinkeli on kerännyt enemmän kävijöitä.

Lindström epäilee, että suurin syy Vuoristoradan suosioon on siinä, että siitä on vuosien varrella tullut Linnanmäen symboli.

– Lisäksi se oli pitkään Suomen ainoa puinen vuoristorata. Ja kun yleensä vuoristoradat alkavat olla pitkälle automatisoituja, tuovat jarrumiehet oman tunnelmansa. Se on iso plussa.

Maaronen heilauttaa kättään ja juna lähtee liikkeelle ottamaan uusia, riemusta kiljuvia kyytiläisiä mukaan kahden minuutin kierrokselle. (HäSa)

Päivän lehti

24.5.2020