Uutiset

Huumekauppa Christianian riesana

Vaihtoehtoväen kansoittama Christianian vapaakaupunki Kööpenhaminassa kamppailee koko ajan huumekaupan kanssa.

Pusher Street -nimisen kulkuväylän myyntipöydillä on hasista myyty enemmän tai vähemmän vapaasti.

Yhteenottoja on Pusher Streetillä jatkuvasti. Viimeisin on vajaan viikon takaa, jolloin Kööpenhaminan poliisi teki sinne suuren ratsian ja sulki myyntipaikat.

Alueen asukkaat antoivat iskulle tukensa, sillä Pusher Streetin huumekauppiaat ovat muualta tulleita jengiläisiä. Huumekaupan vanavedessä Christianiaan on tullut väkivaltaa, kun kauppiaat kilpailevat reviireistä.

Vuonna 2005 yksi ihminen kuoli ja kolme loukkaantui huumemyyjien välisessä kahakassa.

Kaksi vuotta sitten huumekauppias avasi tulen rutiinitarkastusta tehnyttä poliisipartiota kohti. Kaksi poliisia ja yksi siviili haavoittui.

Tämä oli liikaa alueen asukkaille, jotka päättivät siivota Pusher Streetin huumekauppiaista. Operaatio oli näyttävä: puiset myyntipöydät hajotettiin ja myyjät pakenivat juoksujalkaa. ”Ostakaa hasiksenne muualta”, oli christianialaisten sanoma Pusher Streetin asiakkaille.

Muutama viikko myöhemmin myyjät olivat taas asemissaan Pusher Streetillä. Samalla tavoin on käynyt jokaisen ratsian jälkeen, ja niin uskotaan käyvän nytkin.

Huumeiden myynti ja käyttö on ollut leimallinen osa Christianian arkea siitä saakka, kun anarkistit valtasivat armeijan hylkäämät parakit syksyllä 1971. Alkuun siellä käytettiin myös kovia huumeita, mutta lukuisten huumekuolemien jälkeen alueen asukkaat kielsivät heroiinin, kokaiinin ja muut kovat huumeet.

Jäljelle jäi mietojen huumeiden käyttö.

Virallisesti mietojenkin huumeiden käyttö on kiellettyä Tanskassa, mutta poliisi katsoi pitkään Christianian hasiskauppaa läpi sormien. Sitä on siedetty, koska vaarana on, että huumekauppa siirtyy muualle, missä sitä on vaikeampi kontrolloida.

– Ainoa mikä auttaa, on kannabiskaupan laillistaminen, sanoi Christianian puhemies Ole Lykke viime viikolla Berlingske Tidende -lehdelle. Lykke on asunut Christianiassa vuodesta 1979.

Tanskan poliisi arvioi kannabistuotteiden myynnin yltävän Pusher Streetillä 70–130 miljoonaan euroon vuodessa. Iso osa siitä on muiden kuin alueen omien asukkaiden ostoksia.

Viime vuosina kansainväliset moottoripyöräjengit kuten Hell’s Angels ja Satudarah ovat vallanneet asemia yksityisiltä pikkukauppiailta. Poliisin koventuneet otteet ovat jouduttaneet tätä kehitystä.

Christianian kohtalo oli vaakalaudalla vuonna 2011, kun Tanskan hallitus uhkasi myydä alueen gryndereille.

Asukkaat panivat hatun kiertämään ja keräsivät käsirahan lainaa varten. Pankkilainalla Christianian säätiö hankki alueen virallisesti omistukseensa.

Nyt Christianiassa käy miljoona turistia vuodessa ihmettelemässä tanskalaista vaihtoehtoelämää. Se on Kööpenhaminan toiseksi suosituin vetonaula Tivolin jälkeen.

15 tuoreinta

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930