Uutiset

Huussi on ihan puuceesta

Kesäisten kuukausien pakollisiin perinteisiin kuuluu, että jokainen sanoma- tai aikakauslehteen kirjoittava kolumnisti vuorollaan ylistää miten ihanaa ja rentouttavaa urbaaniin oravanpyörään juuttuneen cityihmisen psykofyysiselle kokonaisuudelle on päästä kesämökille ja istahtaa illan hämärtyessä huussiin ajattelemaan asioita.

Nämä talvisin kaupunkien trendikahviloissa lattea pikkurillit pystyssä siemailevat kolumnistit jopa väittävät, että alkeellisessa huussissa istuminen voisi johtaa lähes uskonnolliseen kokemukseen, jossa tuntee olevansa yhtä kaikkeuden kanssa.

Eikä johda. Puucee on ihan suoraan sanottuna täysin vastenmielinen paikka ja minkään muun väittäminen on pelkkää valetta.

Puucee, huussi, hyyskä, pikkula… vastenmielisellä lapsella on monta nimeä.

Tuli, pyörä ja sähkö ovat hienoja ja arvostettuja keksintöjä, mutta harva muistaa kiittää muinaisia roomalaisia, jotka keksivät viemäröinnin. On oikeasti hienoa, että ulosteesta tulee yhdellä vetäisyllä jonkun muun ongelma, eikä se jää haisemaan omalle takapihalle.

Eurooppaanhan viemärien ilosanoma ei edennyt pitkään aikaan. Oli ihan hyväksyttävää tyhjentää alusastiat ja laskiämpärit ikkunasta suoraan kadulle. Ja sitten ihmeteltiin, miksi kaupungeissa haisee ja kaduilla leikkivät lapset kuolla kupsahtelevat kuka mihinkin tautiin.

Kun teknisessä kehityksessä on päästy tähän pisteeseen, on turha katsoa enää takaisin päin, vaikka vesivessa kuinka kuluttaisikin turhaan vettä tai muulla tavalla uhkaisi maailman herkkää ekotasapainoa. Nyt on perustavanlaatuisella tavalla kyse omasta mukavuudesta. Oma persaus on aina lähimpänä itseä.

– Kirjoita siihen, että puuceessa saa aina pelätä, että joku kurkkii sieltä alta, muistuttaa naiskollega kertoessani kirjoitukseni aiheesta. Kirjoitettu on.

Vesivessassa tämäkään ei olisi ongelma. Eikä niissä lukuisissa muissakaan huussia uudemmissa käymälätyypeissä, joita ulostealan asiantuntijat ovat viime vuosikymmeninä suoltaneet markkinoille.

Mutta miksi tämä julkinen purkaus puuceeta vastaan?

Ehkä kärsin vielä kymmenen vuotta armeijan jälkeenkin traumoista, joita sain harjoitusalueen huussia tyhjentäessäni. Siinä sitä oltiin ”vapaaehtoisina” kenttälapiot kourassa elämän per(u)sasioiden äärellä, kun tuoksu meinasi viedä tajunnan pimeään ja aiheuttaa vielä aivovaurionkin.

Onneksi armeijan suuressa työvälinearvonnassa sain kenttälapion sijasta henkilökohtaiseksi työvälineekseni kirveen. Vahingonilohan on se paras ilo armeijassakin, mutta melkein kävi tupakaveria sääliksi, kun hän yritti puhdistaa minulle lainaamaansa lapiotaan siihen kuntoon, että sen kehtaisi laittaa kaappiin puhtaiden vaatteiden vierelle.

Kuten jo aikaisemmin sanoin – ja nyt sen vielä kerran toistan vakavaa asiaa painottaakseni – puucee on vastenmielinen paikka. Sitä totuutta ei yksikään kesäisen kepeitä kolumneja kirjoitteleva lehtitoimittaja voi muuttaa.

jani.suhonen@hameensanomat.fi

Siinä sitä oltiin ”vapaaehtoisina” kenttälapiot kourassa elämän per(u)sasioiden äärellä