Huuto seis!

Siteeraan tähän alkuun itseäni ja blogitekstiäni:
Suomalaisen juniorijääkiekkoilun eräs isompia ongelmia on ottelujen aikainen kakofonia eli äänten sekasointu ja suorastaan sekamelska jäähalleissa. Tämä havaintoni koskee lähinnä 6–14-vuotiaiden pelejä. Pelien aikana melua pitävät yllä neljä eri kuoroa: on kotijoukkueen valmentajien kuoro; on vierasjoukkueen valmentajien kuoro; on kotijoukkueen kannustusjoukkojen kuoro; ja on vierasjoukkueen kannustusjoukkojen kuoro. Kaksi ensin mainittua kuoroa voidaan tämän kirjoitukseni tarpeiksi niputtaa yhteen, samoin kaksi jälkimmäistä kuoroa. Otan ensin pohkeeseen kannustusjoukot.
 
Kannustusjoukkojen ainoa tehtävä pitäisi olla kannustaminen: Taistele Ilveeeees! Tsemppiä IiÄfKooooo! Hyvä Jani-Petteriiiii! Kär-pät – tap, tap, tap! Ja niin edelleen. No, kannustusjoukot eivät ole jokin homogeeninen ryhmä, useimmiten ne keskittyvätkin oleelliseen eli omaan tehtäväänsä. Mutta poikkeuksetta joukossa on niitä kakofonian aiheuttajia, jotka pää punaisena huutavat jäälle joko pelaajakohtaisia ja peräti joukkuekohtaisia taktisia ohjeita: Aja! Pura! Kiinni! Päälle! Luistele! Karvatkaa! Syöttöjä! Luistelkaa!
 
Tilanne on mieletön. Eihän valmentajien paikka ole katsomossa! Eikä siellä katsomossa edes tiedetä, mitä ohjeita oikeat valmentajat ovat pelaajille antaneet. Parhaat modernit juniorivalmentajat antavat usein pelaajilleen, tappioidenkin uhalla, ohjeen, että purkaminen on siksi suorastaan kiellettyä, että pelaajat oppisivat kontrolloimaan kiekkoa ja etsimään syöttöväyliä paineen alla. – Ja sitten joku puupää huutaa katsomosta, että pura!?
 
Mutta paljon on petrattavaa myös valmentajilla. Aivan liian monet valmennustiimit huutavat ja ohjaavat lähes kaikki pelitilanteet vaihtoaitiosta jäälle pelaajilleen. Aivan kuin pelaajat olisivat joitakin kauko-ohjattuja robotteja. Ja tosi usein huuto tulee sen ratkaisevan puoli sekuntia myöhässä.
 
Oikeaa valmentamista on se, että pelaajat saavat itse onnistua ja epäonnistua jäällä. Kiitos tulee antaa vasta vaihtoaitiossa ja samoin korjaavat ohjeet, kun pelaaja palaa vaihtonsa jälkeen penkille. Ynnä ennen muuta pelaaminen pitää opettaa treeneissä; ottelu on sitten se tapahtuma, jossa käydään toteamassa, mitä on tähän mennessä opittu.
 
Minun tulee ihan välillä sääli pieniä jääkiekkoilijan alkuja, kun samassa pelitilanteessa valmentaja huutaa syötä ja isä katsomosta luistele ja jonkun toisen isä samaan että purkuja. Vähemmästäkin juniorin pää on aivan sekaisin jäällä. No, joskus lohduttaudun sillä ja nauran partaani, että suurin osa noista ohjeista ei edes kuulu jäälle pelaajien korviin. Sitä suuremmallakin syyllä aikuisten pitäisi ymmärtää pitää suunsa kiinni.
 
Kun julkaisin aivan tuonnottain edellä olevan tekstini, sain niskaani kaikkien aikojen palautetulvan ympäri Suomea. Palautteen takana olivat juniorivalmentajat eri seuroista. Kirjoitukseni oli osunut ja uponnut.
 
Monet lasten ja nuorten koutsit sanoivat käyttävänsä tekstiäni oppimateriaalina edessä olevissa vanhempainpalavereissa. Valmentajien mielestä ongelma on akuutti ja todellinen katsomokäyttäytymisen osalta. Ja aika moni valmentaja ilmaisi jatkossa tarkastelevansa myös omaa käyttäytymistään vaihtoaitiossa pelien aikana.
 
Tässäkin asiassa olemme HPK:n juniorijääkiekkoilussa Suomessa edelläkävijöitä. Valmennuspäällikkö Timo Lehkonen on käynyt kaikkien koutsien kanssa läpi sen, miten valmennetaan otteluiden aikana. Ja ihan korvakuulolta olen ollut huomaavani, etteivät Kerhon juniorijoukkueiden vanhemmat ole olleet määräänsä enempää äänessä pelien aikana väärällä tavalla.
 
Jollakin tapaa olen päässyt käsitykseen, että syystä tai toisesta tamperelaisten joukkueiden, Ilveksen ja Tapparan, kannattajajoukot ovat aivan liian yliaktiivisia katsomossa. En tiedä, ehkä jääkiekkoilu on liian kuolemanvakava asia Tampereella.
 
On ihan selvää, että katsomoissa omien lasten pelaaminen herättää vanhemmissa tunteita. Ilman tuota vahvaa tunnelatausta suomalainen juniorijääkiekkoilu ei olisi niin merkittävä asia sekä koko urheilukentässä että jopa yhteiskunnallisesti. Junnulätkämme tarvitsee jatkossakin perheitä, joille jääkiekkoilu on liki elämää suurempi asia.
 
Vaan on tärkeää, ettei homma läiky yli. Muistutan, että jääkiekkoilu on meille lätkäjätkillekin vain maailman tärkein turha asia.