Kolumnit Uutiset

Hymy alkaa hiljalleen hyytyä sotahulluuden keskellä

Ostin intin polkupyörän. Kun olen nyt purkanut kaiken Porin prikaatin kovassa käytössä olleesta rungosta, on pian aika kasailla fillari entistä ehommaksi. On sitten, millä ajella Kouvolan taakse Putinin joukkoja vastaan.

Fillari löytyi tutusta SA-kaupasta, jossa ruotsalainen asiakas osti samaan aikaan ison lastin Suomen armeijan ylijäämäkamaa. Ruotsalaiset keräävät innokkaasti suomalaisia ”sotamuistoja”. Kansankodin oma sotahistoria kun on jäänyt aika vajaaksi.

En yhtään ihmettelisi, vaikka myös Ukrainan vapaaehtoiset olisivat täydentäneet varusteitaan SA-kaupasta.

Kansainvälisempää arsenaalia netissä kaupitteleva Varusteleka on myynyt tarvikkeita niin Syyriaan kuin Ukrainaankin, tosin ei mitään kovin erikoista. Muutamilla saappailla ja suojalaseilla ei kovin paljon sodita.

Eipä oikeasti eikä myöskään onneksi tarvitse meikäläisen ikäkulun kruununraakin, rauhan aikana aseista vapautetun ottaa torrakkaa tanaan vainolaista vastaan. Onneksi, kun vaari ja muut veteraanit varoittelevat, että turpaan tulisi kuitenkin, että tukka lähtisi.

Lentopallossakin hävittiin, ja voimasuhteet ovat muillakin aloilla tasan samat.

Ihan kaikki eivät vaariaan ole kuunnelleet. Sen verran hanakasti ollaan nyt veli venäläistä tilaisuuden tullen rokottamassa kaikesta mahdollisesta.

Tottahan menneitä vääryyksiä on pitkä lista, eikä Venäjän toimia Ukrainassa pidä yhtään vähätellä. Sivistyneiltä ihmisiltä toivoisi kuitenkin malttia ja mustavalkoisten viholliskuvien välttämistä. Niitä on muutenkin ilmassa ihan riittävästi, kuten myös vanhanaikaista ryssävihaa ja muuta propagandaa.

Näin vakavassa paikassa meistä innokkaimmistakin maanpuolustajista valtaosa onneksi ymmärtää, että syvä rauhantila on äärimmäisen arvokas asia.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojaa (sd.) jaksaa kantaa rauhanmerkkiä rintapielessään. Kun puhutaan pakotteista, kriiseistä ja seuraavaksi ehkä kauppasodasta, ovat hänen kaltaisensa rauhankyyhkyt uhanalainen laji.

Kun jossakin päin maailmaa ihmisten oikeuksia poljetaan ja käytetään väkivaltaa, niin tuleeko tosiaan ensimmäisenä mieleen, että kyllä nyt pitää päästä itsekin tarttumaan aseeseen?

Kyllä ensin tulee kylmä ja ehkä vihainen olo. Sen jälkeen alkaa ehkä ahdistaa. Silloin ihminen tietää olevansa terve.

Ymmärrän isänmaansa ja läheistensä puolesta huolestuneita ukrainalaisia. Silti on kammottavaa, kun näyttää siltä, että väkivaltaan halutaan vastata lähinnä väkivallalla.

Liikkeellä on ollut tietoja myös suomalaisista vapaaehtoisista Ukrainassa, mutta ulkoministeriö on kiistänyt ne.

Mistä näitä sotahulluja oikein tulee? Eikö historiasta ja kansanjoukkojen manipuloinnista ole opittu mitään?