Uutiset

Hypnoosihoito vei tupakan, mutta mässäily himottaa

Olo on kuin kummitädin käsittelemällä Tuhkimolla: Odottelen, koska kello lyö kaksitoista, taian teho katoaa ja sytytän tupakan.
Uusi elämä on sujunut liian helposti. Noustuani kolme viikkoa sitten psykoterapeutti Satu Heinosen upottavasta sinisestä nojatuolista, en ole tupakkaan koskenut ja – mikä omituisinta – ei ole tehnyt edes mieli.

Alitajunta ja tietoinen minä elävät hellyttävässä harmoniassa keskenään, eikä piru-enkeli-tyyppisiä keskusteluja ole käyty.

Tosin, vaikka psyykkinen minä elelee sietämättömän kevyesti savuttomassa maailmassaan, fysiikka kinnaa vastaan.

Ensimmäiset kolme päivää keskityin maksimissaan kymmenen minuuttia kerrallaan. Enimmäkseen tuijottelin käsiäni, jotka todellakaan eivät tärisseet näkyvästi, vaikka sisäisesti tuntui siltä, ettei käsissä pysy mikään. Pelottava tunne, sanoisin: Kumpi huijaa, tuntemus vai silmät?

Mutta tupakkaa ei tee mieli. Ei tumpin vertaa.

Haitalliset korvikkeet

Herkut ovatkin sitten asia erikseen. Olen viimeisten kolmen viikon aikana lopettanut syömisen vain nukkuakseni.

Puntarissa en ole käynyt, mutta housuarvion perusteella sanoisin, että kolme kiloa plussaa. Kuka sitä sellerinvarsilla mässäilisi.

Heti ensimmäiseen tupakoimattomaan viikkooni osui kahdet kosteat juhlat. Taikaa ei pidä murtaa ehdoin tahdoin, tuumin ja kieltäydyin juomista. Humalainen alitajunta saattaisi olla turhan kompromissikykyinen.

Parhaat bileet todellakin ovat aina parvekkeella. Raclette-juhlissa muu väki istuu ulkona, minä ja ainoa läsnäoleva tupakoimaton ystäväni sisällä.

Ihmettelen ilmiötä ihan uusin silmin.

– Tervetuloa minun maailmaani, ystävä toteaa kuivasti.

Tumput kädessä aina ja ikuisesti

Viikko ensimmäisestä hypnoosikerrasta palasin sovitusti siniseen nojatuoliin. Kerroin, Heinoselle, miten hyvin on mennyt: elän alkoholikieltäymyksessä mutta sokerihumalassa. Keskitytään sitten siihen naposteluun, Heinonen tuumaa.

Hän puhdistaa minut uudelleen, vahvistaa viikon takaisia hyvästejäni tupakalle. Sitten aletaan taistella napostelua vastaan. Heinonen selittää alitajunnalleni, että minun ei tarvitse korvata entisiä haitallisia tapoja uusilla. En tarvitse niitä.

Mielikuvaharjoittelua tupakoimattomasta elämästä viedään pidemmälle tulevaisuuteen, joulunajan juhliin asti.

Mielikuvissani istun oluella ystävieni kanssa, enkä polta tupakkaa. Erityisen ilahtunut olen siitä, että minun ei talven pakkasilla tarvitse enää ikinä ottaa tumppuja pois kädestä!

– Mitä sanot, jos joku tarjoaa sinulle tupakkaa, Heinonen kysyy.

– Ei kiitos.

Vastaus tulee helposti.

Herkuista kieltäytymiseen hypnoosi ei tehoa ihan niin hyvin. Jo samana iltana napostelen levyn suklaata.

Kalja ilman savuketta

Tasan kahden viikon kuluttua ensimmäisestä hypnoosikerrasta uskallan vihdoin maistaa kaljaa. Juon kaksi, enkä polta yhtään ainoaa tupakkaa.

Olen ylpeä itsestäni.

Kolmannen viikon loppupuolella neuvottelen itseni kanssa karkkilakon. Toistaiseksi pyyhkii ihan hyvin. Olen siirtynyt kurkkupastillirasioihin.

Taika tehoaa – ainakin vielä.

Päivän lehti

3.6.2020