fbpx
Uutiset

Hyppy ruksin päälle, tai sinne päin

Lentokone kaartaa Linnanpuiston ylle – ja jatkaa matkaa.

Mitä, eikö se tiputakaan kyydistään laskuvarjohyppääjiä?

Sitten, viime tipassa, kone ampuu sisuksistaan yhden, toisen, kolmannen ja vielä neljännenkin hyppääjän.

Yli 2 000 hypyn mies Pasi Nironen osuu maahan ensimmäisenä ja kaatuu polvilleen.

-Piti hypätä myötätuuleen, mutta onneksi ei sattunut, kuittaa Nironen laskunsa, joka ei osu aivan ruksin päälle, mutta nurmikolle kuitenkin.


Hyppy jännittää aina

Kohta perässä tulee Juho Niskane
n ja sitten Jouni Setälä, ja hetkessä kolmikon ympärillä on kymmeniä ihmisiä.

Kauhistuttiko katsojien määrä?

-Ei se, mutta puuskittainen sivutuuli. Kysyimme tuulitiedot vielä juuri ennen lähtöä, sanoo Hämeenlinnan laskuvarjourheilijoihin kuuluva Setälä.

Linnanpuistoon hypitään yleensä illalla, jolloin tuulta ei ole nimeksikään.

Vaikka onnistuu hyppääminen tuulellakin.

-Näillä tarkkuusvarjoilla voi hypätä todella tarkasti muutaman metrin sisään siitä, mihin on tähdännyt.


Tuuli hidastutti kuumailmapalloja

Vaikka Setälä on hypännyt jo noin 450 kertaa, irtautuminen koneesta jännittää aina.

-Siitä ne kiksit juuri saakin. Nyt kun on maassa ja syke alkaa tasaantua, olo on todella hyvä.

Kova tuuli vaikutti myös kuumailmapalloihin. Kun nousu vihdoin onnistui, kello näytti jo iltayhdeksää.


Pikkupoikien unelma, tykki

Kuumaa Huumaa -ilmailutapahtumassa nähtiin lauantaina myös lukemattomia muita ilmassa pysyviä laitteita.

Ja lisäksi niitä laitteita, joilla edelliset saisi ammuttua alas.

Yksi lasten ehdottomista suosikeista oli Ilmatorjuntatykki 35 ITK 88.

-Suomen suurin tykki, joka on tällä hetkellä käytössä, sanoo alikersantti Sami Vuolinko.

Kuusivuotias Jere Honkanen kipuaa tykin selkään.

-Siellä oli aika hieno tähtäin, joka osoitti korkealle. Sillä voi tähdätä taivaalla olevia aluksia. (HäSa)

Menot