fbpx
Uutiset

Hyvän mielen tositeeveetä

Synkkien uutisten ja marraskuun kaamoksen keskellä on välillä tarve nollata päätä, istua nojatuoliin lämpöisen torkkupeiton alle ja katsoa silkkaa viihdettä.

Kotimaiset tuotantoyhtiöt ovat tuoneet sohvaperunoiden iloksi tänä syksynä monta kiinnostavaa tositv-formaattia. Vaikka esimerkiksi idea Tuurin kyläkaupasta kertovasta tv-sarjasta tuntui aluksi yliampuvalta, ohjelma on onnistunut saamaan vankan fanikunnan.

Ilmiö johtuu siitä, että ohjelmaan on saatu houkuteltua suuri määrä liikuttavan aitoja tavallisia ihmisiä. Esimerkiksi tarjousten perässä juokseva tarjoushaukka Jorma Sepponen on päätynyt jo jonkinlaiseksi kulttihahmoksi. Kiinnostavaa on ollut seurata myös rautaosaston verkkaisen myyjän Jukka Matara-ahon kertomuksia menneistä punk-vuosistaan.

Toinen yllätyssuosikki on ollut Neljän tähden illallinen. Vaikka tämän sarjan päätähdet ovat julkkiksia, valikoima on ollut miellyttävän monipuolinen ja mukaan on mahtunut myös monta nykyisin vähemmän pintajulkisuudessa paistattelevaa henkilöä.

Yllättävistä kokoonpanoista syntyy usein parasta viihdettä.

Tällaisia taviksia ja julkkiksia tosi-tv kaipaa, ei enää näitä Big Brotherista tuttuja bimboja julkkistyrkkyjä, joiden suurimpana tavoitteena on pääsy Sedun kapakoiden vip-loungeen.

Tuurin kaltaisissa tv-sarjoissa esiintyviin taviksiin myös suhtaudutaan kohtuullisen hienotunteisesti. Vaikka esimerkiksi alakouluikäisten tyttäriensä esiintymistaidoilla bisnestä tekevästä pariskunnasta voi olla monta mieltä, toimintaa ei alleviivata, vaan johtopäätökset jätetään katsojille.

Kun tositeevee keskittyi aluksi hätkäyttämään ja nolaamaan esiintyjänsä, nyt on siirrytty seuraavalle tasolle. Kansa ei selvästikään enää jaksa kiinnostua pelkästä örvellyksestä, mokista ja tyhmälle tavikselle irvailusta.

Tirkistely on muuttunut hyväntahtoisemmaksi ja vähemmän skandaalinhakuiseksi. Se sopii suomalaisille, joista aika pieni osa taitaa loppujen lopuksi kaipaamalla kaivata sitä kuuluisaa 15 minuuttiansa julkisuudessa hinnalla millä hyvänsä.

Hämeenlinnassa nousi pari vuotta sitten kohu Ysiluokka-sarjasta, joka oli aikomus kuvata kaupungissa. Kohun jälkeen aie peruuntui ja sarja kuvattiin sen sijaan viime lukuvuonna Vaasan Variskan koululla. Muutama viikko sitten sarja saatiin päätökseen.

Viimeisessä jaksossa sarjassa esiintyneet opettajat ja oppilaat kertoivat, ettei kameroiden tulo oppitunneilla ollutkaan lopulta niin pelottavaa kuin miltä ajatus alun perin oli tuntunut.

Tositeeveestä tuli oikeastaan yhteiskunnallinen projekti, joka paitsi avasi katsojien silmät yläkoulujen todellisuuteen, myös pyrki hyvään. Moni ohjelmaan osallistunut nuori sai parannettua numeroitaan ja pääsi toivomaansa jatko-opintopaikkaan.

Katsojalle tuli siitä hyvä mieli. Ei sitäkään kannata aliarvioida.

Riikka Happonen

Menot