Kolumnit Uutiset

Hyvät kanssajunailijat

Junavaunu on ihmiselämän tiivistymä. Olen niissä matkustamisen ammattimainen amatööri: kolmen vuoden sisällä olen viettänyt junassa aikaa ainakin muutaman kokonaisen viikon ajan.

Mukaan on mahtunut monenlaista väkeä. On vaikea sanonnan mukaan uskoa, että vaikka ihmisiä on moneen junaan, joku jää vielä asemalaiturillekin.

Muiden tarkkailemista junassa on todella vaikea välttää. Hetkittäin se on jopa mahdotonta. En ole voinut olla luokittelematta kanssamatkustajiani erilaisiin kategorioihin, jotka joka kerta löytyvät kyydistä.

Joka vaunusta löytyy vähintään yksi teini-ikäinen, jonka kuulokkeissa musiikki soi niin kovaa, että kanssamatkustajatkin voivat erottaa kappaleiden bassot ja sanat. Tämän tulevaisuuden toivon erityiskyky on vältellä muiden katseita, jottei kukaan voisi paheksua häntä.

Lapsiperheissä olen huomannut uuden kasvatusilmiön. Avainkaulalasten sijaan nyt kasvatetaan tablettikäsilapsia. Näille taaperoille lykätään matkan alussa tablettilaite käteen, ja käsketään pelata Angry Birdsia. Toki äänet päällä. Näin kaikkien matka sujuu leppoisasti. Ainakin vanhempien mielestä.

Perinteisillä ”lasketaan montako keltaista taloa ohitetaan” -leikeillä ei nykylapsia vaivata. Ympäristön tarkkailemista ei ilmeisesti kannata enää opettaa tuleville sukupolville. Pilalle se luonto menee kuitenkin.

Lapsiperheestä aiheutuvan tapahtumaketjun jälkeen esiin astuu usein perheen vanhempia edeltävän ikäluokan edustaja. Tämä eläkeläinen tahtoo järjestää tutut ja tuntemattomat kanssamatkustajat ruotuun. Kun hän tämän on saanut aikaan, on tullut aika kertoa koko kylän tapahtumat. Jokaista yksityiskohtaa myöten. Ja kaikille.

Armeijan vihreissä astuu junaan poikkeuksetta väkeä ympäri Suomen. Yleensä junamatka kuluu helliä sanoja tyttöystävälle, ja samalla koko muulle junavaunulle, kuiskutellen.

Kerran eksyin matkustamaan Ekstra-luokassa. Opiskelijahintaan se kannatti. Sai lehtiä, kahvia ja keksejä.

Seuralaisina minulla oli vain ja ainoastaan harmaantuneita bisnesmiehiä, jotka puhuivat ruotsinkielisiä neuvottelujaan matkan ajan. Melko harmitonta väkeä.

Joskus nämä bisnesihmiset saattavat osua myös tavalliseen vaunuun. Silloin yleensä flunssan terästäminä. ”Köh Köh sniisk sniiks” -äännähtely tuo vaunun äänimaailmaan tavallisesti oman pikantin lisänsä.

Tässä sopassa sopuisasti matkustaminen on jo sinänsä tarpeeksi vaikeaa, mutta kun keitokseen lisätään vielä Vr:n omat mausteet, niin silloin vasta pelottaa. Oudointa väkeä liikkuu nimittäin mielestäni junan vessoissa: ”Minä ja kaverini uurastamme täällä” -kertovat pienet vihreät majavat. Vielä en ole sellaisia nähnyt. Ja toivon, etten tule näkemäänkään.

Tämän kaiken jälkeen arvostin australialaisia junavaunuja siellä matkaillessani. Siellä käytössä ovat hiljaiset vaunut, joihin kaltaiseni junapäiväunien harrastajat voivat mennä nukkumaan.

Kaikesta huolimatta ensi kerrallakin: hyvää matkaa, trevlig resa!