Uutiset

Hyvinkäälle uusi 54 000 neliön kauppakeskus

Kauppakeskus Willa on valmistunut ja avataan torstaina Hyvinkäällä. Willasta tulee Suomen kuudenneksi suurin kauppakeskus.

Willassa sekä sen yhteydessä toimivissa Anttilassa ja Prismassa on 54 000 neliötä. Kauppakeskukseen tulee yli sata liikettä ja palvelua. Asiakkaiksi tavoitellaan 5,5 miljoonaa ihmistä vuonna 2015.

Hyvinkään uusi kauppakeskus rakennettiin keskelle kaupunkia. Sen tieltä purettiin vanha kaupungintalo ja viisi muuta kiinteistöä. Willa on Suomen suurin keskustaan rakennettu kauppakeskus, joka on Helsingin ulkopuolelle. Rakennuskustannukset nousivat yli 150 miljoonan euron.

Kauppakeskuksen rakentajat uskovat, että se houkuttelee asiakkaita myös Hyvinkään ulkopuolelta.

– Hyvinkääläisten ostovoimasta merkittävä osa on tähän asti suuntautunut pääkaupunkiseudulle, Lahteen ja Hämeenlinnaan. Uskon, että virta saadaan Willan myötä käännettyä takaisin, Capmanin sijoitusjohtaja Juhani Erke sanoo kauppakeskuksen tiedotteessa.

Willan omistaa Kiinteistö Oy Ficre, jonka taas omistavat Eläkevakuutusyhtiö Varma, Finesco Invest ja Capmanin hallinnoima rahasto.

Kauppakeskus Willa avataan nyt kokonaan. Ensimmäinen vaihe valmistui jo viime maaliskuussa. (HäSa)