Uutiset

I.P. Vipotiinalle troikka täyteen

Pertti Puikkosen ohjastama ja valmentama I.P. Vipotiina oli kuningatarkilpailussa omaa luokkaansa. 12-vuotias jämsänkoskelaistamma voitti kolmannen kerran peräkkäin ravikuningattaren tittelin. Vastaavaan saavutukseen on edellisen kerran pystynyt Valomerkki, joka voitti neljä titteliä peräkkäin vuosina 1987-1990.

Kuningatarkilpailu ratkesi pitkälti jo sunnuntain avausmatkalla. I.P. Vipotiina johto ennen päätösmatkaa oli jo ratkaisevan tuntuinen.

Maililla Puikkonen satsasi lähtöön ja kannusti I.P. Vipotiinan hieman yllättäenkin johtopaikalle. Ari Moilanen nosti B. Helmiinan I.P. Vipotiinan rinnalle ja loppusuoralla kaksi kovapäistä tammaa taisteli voitosta.

Loppusuoralla dramatiikkaa

Kesken kiivaimman voittotaiston B. Helmiina sekosi laukalle ja I.P. Vipotiina karkasi selvään voittoon ennen perässään seurannutta Mariminiä. B. Turolii oli kolmas. Moilanen sai B. Helmiinan laukan nopeasti alas ja tamman kuudennelle sijalle.

Lauantaina kuningatarkilvassa puhutti Puikkosen ajolinjat ja nyt keskusteltiin B. Helmiinan ja maalisuoralla myös laukanneen Oktaavian laukkojen pituuksista. Tuomaristo teki urheilullisen ratkaisun ja hyväksyi lopulta molempien juoksut.

I.P. Vipotiinalla ajetaan usein selästä. Ratkaisua ajaa keulasta Puikkonen perusteli nasevasti lauantain lähtöön viitaten.

-Ajattelin, että satsaan lähtöön ja ajan keulasta, ettei tule mitään sekaannuksia.

I.P. Vipotiina teki SE:n

3100 metrin päätösmatkalla I.P. Vipotiina juoksi kolmannessa parissa sisällä B. Helmiinan johtaessa. 900 metriä ennen maalia Maiskaus väsyi johtavan rinnalta ja Puikkonen käänsi I.P. Vipotiinan hyökkäykseen.

I.P. Vipotiina porskutti vakuuttavasti kolmannenkin osamatkan voittoon uudella tammojen Suomen ennätysajalla 25,6a/3100m. Kolmesta lähdöstä I.P. Vipotiina kuittasi 60 000 euroa ja kokonaisaika 9.31,8 on uusi tammojen ennätys.

-Uskomaton tamma, todellinen huippu-urheilija. Harvoin tällaista hevosta saa. Meillä on hyvää tiimityötä koko tallin kanssa. Me tehtiin tämä yhdessä ja minä, paksu mies, vain köröttelin kyydissä. I.P. Vipotiina on kuin Niskavuoren Heta, kovapäinen tamma. Kaikki menee hyvin, kun tehdään asiat niin kuin se haluaa, Puikkonen letkautti.

Kokonaiskilpailussa tasaisia juoksuja tehnyt Sirun Valpuriina tuli toiseksi ennen Mariminiä. (HäSa)