Uutiset

Ihalaisen eväät eivät yksin riitä

SAK:n entinen puheenjohtaja, nykyinen työministeri Lauri Ihalainen (sd.) jos joku tuntee työelämän kysymykset ja ongelmakohdat. Pahimmaksi sellaiseksi hän nostaa nuorisotyöttömyyden.

Hallitus toteuttaakin ensi vuoden aikana yhteiskuntatakuun, jossa jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle valmistuneelle tarjotaan harjoittelu-, opiskelu- tai kuntoutuspaikka kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.

Ongelma on tällä hetkellä iso, sillä yli kolme kuukautta työttömänä olleita nuoria on yli 20 prosenttia.

Työttömistä valtaosan muodostavat ne, joilla ei ole toisen asteen ammatillista tutkintoa. Vuosittain jopa 8000 nuorta keskeyttää toisen asteen koulutuksen.

Kaiken lisäksi yhteishaussa jäi nyt opiskelupaikoista yli 6000 nuorta ja 1400 nuorta jätti hakematta peruskoulun jälkeisiin jatko-opintoihin.

Jos Ihalainen aikoo painaa alas nuorisotyöttömyyden, pelkkä opiskelupaikkojen antaminen, kurssittaminen ja harjoittelupaikkojen tarjoaminen eivät riitä. Ne ovat toki hyvä apu.

Todellisia tuloksia saadaan aikaan vain, kun ongelmiin puututaan mahdollisimman varhain. Pitäisi lähteä liikkeelle jo ala-asteelta.

Lasten oppimisvaikeuksiin ja keskittymishäiriöihin tulisi puuttua heti, kun ne havaitaan. Nyt tämä mahdollisuus toteutuu huonosti, koska opetusryhmien kokoja ei kyetä pienentämään, eikä eritysopetusta lisäämään.

Pudokkaat hoidetaan eteenpäin koulutiellä armovitosilla. Kun näillä armovitosilla kahlataan peruskoulu läpi, onnistumisen mahdollisuudet jatko-opinnoissa menestymiseen jäävät olemattomiksi.

Myös innostus oppimiseen laskee koko peruskoulun ajan ja heikot arvosanat käyvät itsetunnon päälle.

Vasta, kun on romutettu itsetunto ja oppimishalut, ryhdytään nuoria nostamaan mustasta aukosta.

Järjetöntä touhua, joka maksaa lopulta paljon enemmän kuin ne muutamat erityisopetustunnit ja ryhmäkokojen pienentämiset.

Myös toisen asteen ammatillisessa opetuksessa on kehitettävää. Nyt sitä viedään liikaa eteenpäin opettajien näkökulmasta, kun pitäisi lähteä oppilaan näkökulmasta; hänen parhaastaan.

Nyt toisen asteen opetuksessa tähdätään liian paljon valmiuksien antamiseen jatko-opintoja varten. Sitä toki tarvitaan. Yhtä tärkeä olisi kuitenkin kehittää tekemisen kautta oppimista niille, joille teoriatunnit ovat myrkkyä. Nyt kaikkien pitää kahlata läpi samat ainekokonaisuudet, vaikka moni ammattikoulua käyvä tietää varmasti, ettei hän jatka ammattikorkeassa.

Koulutusputken kehittämisen lisäksi tarvitaan uudistamista niin, ettei varhaisen puuttumisen malli jumiudu hallintosektoreiden välisiin riitoihin kustannuksista ja työpaikoista.