Uutiset

Ihan Iiro Viinasen näköinen kirja

Ennen pääsiäistä tasavalta kohisi Risto Uimosen kirjasta Iiro Viinasen henkilökuva.

Se oli pakko lukea ja ahmimalla, yli kolmesataa sivua parissa lukurupeamassa.

Poikkeuksellinen lukuvimma selittyy sillä, että pääsin kyökin oven kautta seuraamaan Ahon-Viinasen hallitusta (1991-1995) työskennellessäni nelisen vuotta maa- ja metsätalousministeriön tiedotuspäällikkönä.

Uimosen piirtämä kuva vastaa kuta kuinkin sen ajan todellisuutta. Suomi oli huonossa jamassa, kuilun partaalla laman syvimmissä syövereissä ja peräsimessään kaksi ensikertalaista ministeriä.

Iiro Viinasen (kok.) nimi piirtyi kansakunnan syvämuistiin lamahallituksen valtiovarainministerinä, hyvässä ja pahassa. Ura alkoi Riihimäen kunnallispolitiikassa ja eteni askel askeleelta. Eduskuntaan hän meni läpi kertalaakista vuonna 1983.

Kanta-Häme luuli lypsävänsä kolmen ministerinsä, Viinasen, Sirpa Pietikäisen (kok.) ja Martti Puran (kesk.) voimin kaiken mahdollisen hyvän, mutta Viinasen viisto hymy torppasi kaiken. – Ei käy, ei tipu, rahaa ei nyt vaan ole.

Samat sanat saivat kuulla kaikki muutkin ministerit. Herkimmät naisministerit kyynelehtivät Viinasen palavereissa ja miehet kiroilivat. – On siinä tyly sälli, jumalauta…

Kirjassa kuvataan, aivan oikein, Pertti Salolainen (kok.) heikoksi puoluejohtajaksi. Viinasen operaatio oman puolueensa eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Sasin vaihdosta pitää niin ikään paikkansa.

Aho ja Viinanen kävivät monen rintaman sotaa. Talous oli vapaassa pudotuksessa, pankit kaatuivat, oppositio roikkui koko ajan nilkassa ja omat puukottivat selkään.

Kaksikko riiteli joskus, mutta tuli toimeen keskenään ja selvisi kaatoyrityksistä.

Vaikka ajat olivat ankarat, Viinanen priorisoi hänelle tärkeät asiat. Elokuinen budjettiriihi päättyi aina niin, että ministeri ehti varmasti sorsapassiin puoliltapäivin elokuun 20. päivänä.

Hämäläiset, paitsi riihimäkeläiset, palkitsivat Viinasen kevään 1995 eduskuntavaaleissa komealla äänimäärällä. Riihimäen potti vajeni 500 äänellä ja siitä hyvästä Viinanen muutti eläkepäivikseen Lahteen.

Kun Paavo Lipposen (sd.) ykköshallitusta keväällä 1995 tehtiin, luultiin yleisesti, että Kalevi Hemilän (sit.) nimi oli ensimmäisenä listalla. Tosiasiassa Viinanen oli ensimmäinen. Lipponen halusi juuri hänet valtiovarainministerikseen. Näyttöjen perusteella.

Viinasesta tuli vakuutusjohtaja vuonna 1996, mutta Pohjolaa ei johdettu kuin ministeriötä. Sen hän sai tuntea nahoissaan. Vielä häntäkin mahtavammat vuorineuvosvetoiset voimat siirsivät hänet kylmästi sivuun.

Näkyvimmäksi työksi jäi lukuisten hulppeiden metsästysmajojen ja edustilojen myynti, eikä Pohjolassa Viinasen aikana tarjottu enää ruuaksi kirsilahnan poskilihoja. Ne korvasi makkara.

Nykyisin Viinanen elelee Lahdessa, suojelee Vesijärveä, lajittelee roskansa ja moittii 2000-luvun yritysjohtajia ahneiksi.

jukka.viitaniemi@hameensanomat.fi

Viinasen viisto hymy torppasi kaiken. – Ei käy, ei tipu, rahaa ei nyt vaan ole.

Päivän lehti

5.6.2020